maanantai 16. heinäkuuta 2012

Nettitulot kesäkuussa 2012

Tätä tämä passiivinen rahanhankinta on; kerron vasta nyt paljonko tuloni olivat kesäkuussa 2012. Tarkkaavainen lukija huomaa, että olen ollut laiska kirjoittaja tähän blogiin.

Elämässä on ollut myös muita mielenkiintoisia haasteita kuin pohtia, miten saada rahaa netissä mainoksia näyttämällä. Tämä projekti, joka täyttää kohta kaksi vuotta, on kuitenkin ollut koko ajan taustalla. Ja vähän taskurahaa tulee joka kuukausi. Se on pieni ihme. Samalla se on rohkaisu kaikille muillekin. Netistä on mahdollista saada koottua rahaa. Jotkut tienaavat niin paljon, että pystyvät elättämään itsensä. Minä en ole päässyt sellaisiin summiin.

Nettitulot kesäkuussa 2012
Minulla oli taas kolme välinettä käytössä: AdSense, TradeTracker ja TradeDoubler. Nämä toivat mainostuloja yhteensä 329 euroa. Verot tuosta pois niin ei siitä hirveästi käteen jää. Jotain kuitenkin. Varsin tavanomaiset kuukausitulot.

Miten liityn TradeTrackeriin?
Tällä hetkellä yksi TradeTrackerin mainos tuo minulle suurimmat tulot. Siksi suosittelen TradeTrackerin käyttämistä omassa blogissa. Sieltä löytyy runsaasti erilaisia tuotteita, joiden mainoksia on helppo laittaa omalle kotisivulle tai blogille.

Tässä on ohje, miten voi liittyä TradeTrackerin käyttäjäksi: Näin liityn TradeTrackeriin.

TradeDoubler ja AdSense rahan tienaamisen apuna
TradeDoubler toimii samalla periaattella kuin TradeTracker. Kun olet kirjautunut käyttäjäksi, voit laittaa  haluamiasi mainoskoodeja sivullesi (ensin TT ja TD hyväksyvät sinut kuhunkin kampanjaan). Idea on yksinkertainen: kun joku ostaa tuotteen sivullasi olevan mainoksen kautta, saat siitä hieman rahaa! Jos haluat tutustua, rekisteröityä ja aloittaa rahan ansaitsemisen TradeDoublerilla klikkaa tästä: Rahaa TradeDoublerilla

AdSense toimii toisella periaattella. Laitat blogiisi tai nettisivullesi AdSense -mainoskoodin. Google tuottaa koodin avulla sivullesi mainoksia. Kun joku klikkaa sivullasi olevaa AdSense -mainosta saat siitä hieman rahaa. Älä kuitenkaan klikkaa omia mainoksiasi! Google huomaa tämän ja menetät käyttöoikeutesi. Internetissä on paljon ohjeita siitä, miten optimoit Google AdSense -mainokset tuottamaan tehokkaammin. Kannattaa googlata ohjeita.

Erityisesti Blogger-blogiin AdSensen liittäminen on helppoa! AdSenseen liittyminen onnistuu Googlen sivulla: AdSense -mainokset blogiisi.

Hyvää kesää!
Tällaisia passiivisia rahan tienaus juttuja tällä kertaa. Toivottavasti sinä pystyt tienaamaan  rahaa niin paljon, että unelmasi toteutuvat. Kannaattaa muistaa: pienestä se lähtee. Itselläni kesti kauan, ennen kuin  pääsin kuukausituloissa yhteen euroon!

Ei kommentteja: