sunnuntai 9. joulukuuta 2012

Internet-tulot joulukuu 1/3

Ajattelin nostaa tulot bloggaamisesta ja internetmainostamisesta huippulukemiin joulukuussa. Kohta kolmasosa joulukuusta on jo mennyt, mutta tulot eivät ole lähteneet nousemaan. Ensimmäisen kymmenen päivän aikana tulot ovat 145 euroa. Matkaa tuhanteen euroon on siis matkaa.

Eihän tulot automaattisesti kasva. Voimat ja mielenkiinto on ollut liian vähäistä tähän projektiin. Onneksi hieman rahaa tulee koko ajan vaikka suurta murrosta bloggaamiseen ei ole tullutkaan.

lauantai 1. joulukuuta 2012

Marraskuun tulot bloggaamisesta 631 euroa - vinkkejä, miten ansaitset itse blogilla enemmän

Marraskuussa sain sivutuloja bloggaamalla 631 euroa. Ihan hyvä tulos, jos sitä vertaa viime kuukausien keskiarvoon. Mutta tulot eivät silti ole vielä sitä mitä haluaisin. Aloitinhan tämän kokeilublogin siksi, että olin lukenut amerikkalaisista bloggaajista jotka tienaavat satoja tuhansia dollareita (make money online blogging!). Monet heistä tienaavat rahaa kun kertovat maailmanlaajalle englanninkieliselle lukijakunnalle, miten aloittaa bloggaaminen ja miten siellä voisi tienata. Kukapa ei haluaisi lisää rahaa! Vaikka en olekaan päässyt vielä paremmille tuloille, annan silti bloggausvinkkejä!

Mainoksia blogiin
Omat tuloni sain laittamalla blogiini mainoksia, joita sain TradeDoublerista ja TradeTrackerista. Nämä ovat suomenkielisiä yrityksiä, jotka välittävät sekä pienien että suurten yritysten mainoksia blogeihin ja kotisivuille laitettavaksi. Molempien käyttö on helppoa.

Jotta voit laittaa mainoksia sinulla tulee olla blogi tai kotisivu. Sen jälkeen kun olet rekisteröitynyt TradeDoubleriin ja/tai TradeTrackeriin, voit hakea sieltä johonkin blogisi aihepiiriin liittyvään mainosohjelmaan. Esimerkiksi minulla on tässä blogissa Kotisivukoneen mainoksi oikeassa alareunassa. Vastaavia mainoksia voit liittää omaan blogiisi. Yrityksiä on runsaasti, joten löydät varmaan blogisi aihepiiriin sopivia mainoksia. Rahaa TradeDoublerin ja TradeTrackerin mainoksista saa silloin kun joku klikkaa ja ostaa tuotteen sivustosi kautta. Jos joku pohtii, miten perustan blogin, ja haluaa kokeilla Kotisivukonetta, klikkaa mainosta ja tilaa Kotisivukone-palvelun, minä saan siitä muutaman euron. Näin TradeTrackerissa ja TradeDoublerissa olevat mainosprojektit toimivat.

Liity TradeTrackeriin ja TradeDoubleriin:
Helpoin tapa saada blogilla rahaa, on laittaa Googlen AdSense -mainoksia blogiin. Jokainen mainoksen klikkaus tuottaa hieman rahaa. Yleensä summa on muutamia kymmeniä senttejä. Jos haluat blogillasi AdSense -tuloja, blogin on pitänyt olla jo jonkin aikaa käytössä ja siellä tulee olla Googlen mielestä riittävästi sisältöä. Blogin pitää täyttää myös Google AdSensen ehdot blogin sisällölle. Lue lisää Google AdSensestä täältä: Aloita Google AdSensen käyttö.    

Menestyvän bloggaajan oma domain Edellä mainitut summia tienaavat bloggaajat saavat tulonsa pääasiassa sillä, että saavat suuren määrän lukijoita sähköpostilistalleen ja RSS-syötteen lukijaksi. He mainostavat näissä blogaamiseen liittyviä tuotteita, joita sitten voi viestissä olevan linkin kautta tilata; bloggaaja saa jokaisesta tilauksesta provision. Kun lukijakunta on laaja ja asiasta kiinnostunut, näitä kauppoja syntyy riittävästi.

Halpa webhotelli
Minulla on vain yksi edellä mainittujen "make money online" -mallinen tuote, jota olen pitänyt esillä. WordPress -blogiani pidän amerikkalaisessa BlueHost -webhotellissa. Syy Bluehostin valintaan on yksinkertaisesti raha. Se oli ja taitaa olla vieläkin halvin webhotelli. Rekisteröityminen BlueHostin nettihotelliin oli helppoa. Siellä pääsee valitsemaan helposti oman domain-nimen (esimerkiksi www.parasblogi.com). Luottokortilla maksaminen oli helppoa. Bluehost mainostaa vieläkin rajoittamatonta tallennustilaa, rajoittamatonta liikennemäärää ja riittävästi ilmaisia sql-tietokantoja. Samalle tilille voi perustaa useita blogeja, jotka kaikki saavat oman domainin. Eli tuon www.parasblogi.com, lisäksi voit perustaa useita blogeja maksamalla vain domainin rekisteröimishinnan (vaikkapa www.bestblog.com, www.kauniitjarikkaat.com, www.nalkavuosi.net, www.suomenzorro.com jne).

Bluehostissa esimerkiksi WordPress-blogin perustaminen ja ylläpitäminen on helppoa.  WordPressissä pystyt muokkaamaan blogiasi paljon paremmin kun tässä Blogger-blogissa.

Bluehost on halpa webhotelli, jota on ollut helppo käyttää. Hinta tällä hetkellä - ja itse asiassa edullinen hinta on ollut jo vuosia sama eli 6,95 dollaria kuukaudessa. Kannattaa tehdä webhotellien hintavertailu ja katsoa, miten Bluehost pärjää vertailussa. Tutustu edulliseen webhotelliin tarkemmin:

keskiviikko 28. marraskuuta 2012

Kävijämääräennätys

Tätä kuukautta on vielä yli kaksi vuorokautta jäljellä, mutta nyt sivustoni vanha kävijämääräennätys helmikuulta on rikkoutunut! Blogi kasvattaa suosiotaan!

Aloitin tämän blogini 23.7.2010 selvittäkseni, voiko internetissä ansaita rahaa. Olin juuri lukenut netistä amerikkalaisista jotka tienaavat netin kautta satoja tuhansia dollareita. Tutkin vähän heidän kotisivujansa ja ajattelin, onko todellakin mahdollista ansaita rahaa perustamalla blogi, kirjoittamalla tekstejä ja laittamalla sinne myös mainoksia. Perustin tämän blogin kokeilublogiksi, selvittämään onnistuuko rikastuminen minulta. Kirjoitin ensimmäisessä viestissäni:

Kerron myös miten kokeiluni onnistuu: voiko netissä rikastua. Olinko minä onnekas, joka tienaan netissä en vain muutamia euroja vaan ehkä satoja euroja vuodessa. Sekin olisi jo jotain, ainakin minulle!

Kuukauden päästä 23.8. olin tienannut jo kymmenen euroa kolmella blogillani! Se oli bloggaajan huippuhetki!

Samana päivänä laitoin myös ensimmäiset TradeTracker -mainokset blogiini:

Tänään olen siirtynyt käyttämään myös TradeTracker -ohjelmaa. Se on siis julkaisijoille (sinulla ja minulle) tarkoitettu helppokäyttöinen ohjelma. Jopa minä opin sitä käyttämään. Toki TradeTrackerissa opittavaa vielä riittää. Onkohan tämä nyt sitä affiliate -markkinointia.

Seuraavana päivänä kirjoitin ohjeen, miten liittyä ja käyttää TradeTrackeria. Rohkeasti vaan opettamaan muita heti alusta lähtien! Vaikka asia oli itsellenikin vielä hieman hakusassa.

Alussa pelkäsin myös, mitä tapahtuu, kun klikkaan vahingossa omaa AdSense -mainosta. Näin oli päässyt käymään. Pelkäsin, että tili suljetaan! Kiitos, ei suljettu! Ainakaan ensikerrasta.

Syyskuussa 2010 olin tienannut yhteensä jo 28,11 euroa!

Lokakuun loppupuolella kerroin, että blogissa olevat mainokset tuottavat joka päivä vhän rahaa:

Tässä pieni väliaikatulos: kolmen kuukauden tulos Googlen AdSense -mainonnalla on nyt 70 euroa. Ei siis mikään kovin iso raha, mutta on ollut kiva katsoa kun blogit tuovat joka päivä vähän rahaa - keskimäärin valitettavasti alle euron päivässä!

Lokakuussa pääsin aivaan huimaan tulokseen. Tienasin bloggaamalla yli sata euroa! Loppusaldo oli 127,72 euroa!

Marraskuussa tuli taas ennätys. Tulot olivat 167,10 euroa. Mainokset alkoivat tuottaa taskurahaa.

Joulukuussa blogeissa olevat mainokset tuottivat noin 250 euroa.

Ensimmäisen puolivuotiskauden aikana kasvu oli merkittävää. Alussa rahan ansaitseminen oli hidasta, mutta kun asia lähti kasvamaan, tuloja alkoi kertyä. Tulot eivät ole nousseet aivan samassa tahdissa. Olen tienannut useamman kuun aikana yli 500 euroa.

Tässä kuussa oli muutama hyvä päivä, jolloin blogini mainokset tuottivat rahaa hyvin. Innostuin silloin ja kirjoitin, että jouluussa aion päästä ansaitsemisessa uuteen aikaan. Nyt olen tienannut satoja euroa. Joulukuussa yritän päästä tuhanteen euroon. Pienen uhoamisen jälkeen huomasin, että muutaman poikkeuksellisen päivän vuoksi innostuin. Tulojen kasvu ei ollutkaan pysyvää. Mutta koska kirjoitin, että joulukuussa haluan tienata mainoksilla tuhat euroa, antaa sen olla tavoitteena. Nyt pitää vain keksiä uudenlainen strategia (ja äkkiä!), miten tavoitteeseen päästään.

Joulukuussa varmaan seuraan tarkemminkin ja päivitän tilannetta useammin. Iloitsenko vai häpeänkö? Se selviää sitten.

Tästä viestistä tuli hieman nostalginen. Kävijämäärien uusi ennätys vei ajatukseni tämän blogin alkuvaiheisiin. Mökillä luin, miten bloggaamalla ansaitaan rahaa. Halusin kokeilla itsekin. Ei tämä ole vienyt tähtiin. Mutta taskurahaa olen jonkun verran saanut. Ja ihan kivan harrastuksen, jonka luokse on aina välillä kiva palata.

Yksi iloinen asia on ollut se, kun blogin lukija kertoo, että tästä blogista on ollut jotain hyötyä. Usein olen vain kirjoittanut ilman sen suurempaa ajatusta (anteeksi vaan). Moni on myös päättänyt kokeilla itse Googlen AdSense -mainontaa blogissa ja moni on liittynyt TradeTracker -mainostajaksi sen alkuvaiheen blogikirjoituksen innoittamana. Se kannattaa lukea, ja kirjautua itsekin TradeTrackeriin, josta saa hyviä mainoksia omaan blogiin liitettäväksi.

Lue lisää, miten bloggaaja voi tienata rahaa TradeTrackerilla.

sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Rahaa bloggaamalla - 500 euroa

Luulin kuukauden alkupuolella, että nyt pääsen hyvään tulokseen. Onhan tulot olleet ihan hyvät, vaikka ennätystulos jäänee tulematta. 

Nyt kun marraskuuta on vielä yksi viikko elämättä, tulot blogeistani on 500 euroa. Tasaisen vauhdin tekniikalla pääsen yli 600 euron.  Kahdessa edellisessä kirjoituksessa kerroin, että joulukuussa haluaisin saada ensimmäisen 1000 euron tilin!  Liika optimismi taisi kuitenkin yllättää. Hyvä on sekin, jos 500 euron raja ylittyy.

Ihan hyvä taskuraha tuokin on. Varsinkin jos tuollainenkin summa tulisi kerran kuukaudessa tilille!

lauantai 24. marraskuuta 2012

Suositut blogitekstit rahan ansaitsemisesta

Tämän rahan ansaitsemiseen liittyvän kokeilublogin suosituimmat tekstit

Näin paljon blogilla tienaa Suomessa. Tekstissä selvisi, että keskimääräiset tulot suomalaisilla bloggaajilla on noin 300 euroa kuukaudessa.

Miten liityn TradeTracker -ohjelmaan.  Jos haluat ansaita blogillasi rahaa, helppo tapa tienata on laittaa blogiin mainoksia. TradeTracker on yksi hyvä mahdollisuus. Linkistä saat lisätietoja TradeTrackerista.

Voiko mainoksilla tienata 3000 euroa kuukaudessa? Kyllä voi tienata. Monet tienaavat tuntuvasti enemmän. Helppoa rahan ansaitseminen ei ole internetissäkään.

Google AdSense tulot 70 euroa. Kyllä olin innossani kun AdSense alkoi tuottamaan rahaa!

TradeDoubler ja TradeTracker ensikokemuksia. Tässä vaiheessa olin tienannut internetissä mainoksien avulla jo 11 euroa. Se tuntui hienolta silloin!

Toivottavasti näistä muistiinpanoista, jotka kirjoitin kun tutustuin aiheeseen tarkemmin, on jollekulle hyötyä.

Vaivalloista rahan ansaitsemista bloggaamalla

Kirjoitin viimeksi muutama päivä sitten, että yritän nostaa viikon päästä alkavan joulukuun aikana tuloni uudelle tasolle. Tämä innostus johtui siitä, että juuri tuona päivänä kävin katsomassa marraskuun toteutuneita tuloja ja ne näyttivät olevan nousussa ja ryhdyin ahneeksi: nyt alkaa rahaa tulemaan! Nyt on palattu jo maan pinnalle.

Tosin joulukuu on ollut kahtena vuotena hyvä kuukausi, jolloin on tehty uusia ansaitsemisennätyksiä. Toivottavasti tänäkin vuonna. Tuhannen euron raha tuntuu tällä hetkellä liian kovalta, mutta teen parhaani että saisin tuon verran mainostuloja.

Moni saattaa tietää, että tienaan rahaa kolmesta eri lähteestä. Minulla on blogeissa Googlen AdSense -mainoksia, TradeTracker ja TradeDoubler -mainoksia. Kaksi viimeksi mainittua on samankaltaisia firmoja. Kun niihin rekisteröityy saa mainoskoodeja, joita voi sijoittaa blogiin tai kotisivulle. Tämänkin blogin oikeassa reunassa on näitä mainoksia. Jos joku klikkaa mainosta ja ostaa tuotteen, saan siitä pienen provision. Liian usein nämä provisiot ovat alle 10 prosenttia kauppahinnasta. AdSensen mainoksista saa rahaa klikkauksien perusteella. Silti ei ole luvallista klikkailla - tai käskeä muita klikkailemaan - omia mainoksia. Se on epäreilua ja siitä jää kiinni ja menettää tilinsä Googlen AdSensessa.

Minulle on tullut muutama kysymys koskien AdSense -mainoksia blogissa. Tätäkin blogia, jonka perustin siksi, että voisin selvittää, voiko internetin avulla tienata rahaa, lukevat ovat innostuneet kokeilemaan omia siipiään rahan ansaitsemisessa netin välitykselä. Joku on opiskelija, joku käy töissä, joku on kotona työttömänä, mutta haluaa saada lisätuloja.

Ne kysymykset liittyvät siihen, että kun blogi on perustettu, Google ei ole hyväksynyt kysyjää AdSense-kumppaniksi. Olen käynyt katsomassa blogeja. Syynä on ollut se, että blogi on vasta perustettu ja siellä ei ole juuri lainkaan tekstiä. Google odottaa, että blogilla olisi jotain tarjottavaa. Ensimmäinen askeleesi blogin perustamisen jälkeen on kirjoittaa postauksia ja muutaman viikon päästä kirjautua AdSeenseen.

Jos haluat tietoja, miten bloggaamalla voi tienata rahaa (tavat ovat itse asiassa rannattomat; tässä yksi aika tavanomainen kertomus), voit lukea tätä blogia. Jos haluat lukea lisää, miten liittyä TradeTrackeriin ja tienata rahaa mainoksilla, lue lisää: liittyminen TradeTrackeriin.

tiistai 20. marraskuuta 2012

1000 euroa kuukaudessa on seuraava askel

Bloggaaminen on tuonut minulle tähän mennessä taskurahaa keskimäärin 400-600 euroa kuukaudessa. Muistan, että viime vuonna joulukuussa tulot nousivat. Ehkä tänä vuonna käy samalla tavalla. Siksi asetan tavoitteeksi saada joulukuun 2012 bloggaustuotot nousemaan tuhanteen euroon.

Tuohon pitää venyä ja muistaa kirjoittaa aktiivisesti uusia blogikirjoituksia. Kun Googlen pitää tyytyväisenä oma hakukonenähtävyys nousee. Se tarkoittaa lisääntyvää tulovirtaa muutamalle blogilleni, jotka olen perustanut ansaitsemistarkoituksessa.

Blogi ei ala tuottamaan kovin nopeasti vaan bloggaaminen vaatii määrätietoista työtä. Siksi päätänkin tehdä joka päivä vuoden loppuun asti edes jotain blogieni hyväksi. Yritän kirjoittaa joka päivä vaikka tällaisen pienen tekstin.

Joulukuussa sitten näkee pääsinkö päämäärään. Joka tapauksessa pitkästä aikaa minulla on tässä hommassa jokin tavoite. Tällä kertaa se on vaikea, mutta ei mahdoton tavoite. Pitää saada ihmiset liikkelle ostamaan blogini kautta tuotteita ja palveluja.

Tällä hetkellä kun marraskuusta on kulunut kaksi kolmasosaa, tulot ovat noin 420 euroa. Tasaisella vauhdilla pääsen 630 euron kuukausituloihin. Tästä on vielä pitkä matka tuohon joulukuun tavoitteeseen ansaita 1000 euroa bloggaamalla.

sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Bloggaamisen välitilinpäätös - 360 euroa

Rahapulassa ja sunnuntaiaamun rauhallisuudessa ajattelin katsoa, paljonko rahaa on tulossa. Tässä kuussa ensimmäisten 16 päivän aikana blogimainonnan kautta kertynyt tulo näyttää 360 euroa. Ihan hyvä tulos, joka ylittää oman keskiarvoni.
Kieltämättä pohdin, että pitäisikö alkaa panostamaan tähän enemmänkin. Nyt kirjoittelen aina silloin tällöin erilasia juttuja muutamaan blogiini ja saan niistä TradeDoubler, TradeTracker ja AdSense-tuloja. Joskus alussa olin hyvinkin aktiivinen ja loin perustaa blogeilleni.

Kolme ongelmaa vaivaavat tätä rikastumiskokeiluani. Ensiksikin aikapula. Elämän muut asiat vievät pääosan ajasta ja energiasta. Toiseksi motivaatio-ongelma. Ei tällainen kirjoittelu ole kovin helppoa, ainakaan minulle. Nämä sivutulot lisäävät vähän motivaatiota. Kolmanneksi saamattomuus. Lopulta ongelma taitaa olla tämä. En osaa suunnitella aikaani oikein!

Joka tapauksessa tämä bloggaaminen on ollut kiva kokeilu. Nyt jälkikäteen on kiva katsella, miten alussa ilostuin ensimmäisistä senteistä, joita AdSense toi tullessaan. Sitten kymppi, satanen ja nykyään viiden sadan euron kuukausitulot ilahduttavat kovasti. Milloinkahan saan iloita 1000 euron tuloista? Tällaiset tulot varmaan vaativat, että saan edellä mainitut kolme ongelmaa kuntoon.

Suomessahan on myös muutamia, jotka ihan oikeasti tuntuvat tienaavan bloggaamalla. Moni saa tukun käteistä ja paljon erilaisia tuotteita. Mikään muotibloggaaminen ja elämäntapabloggaaminen ei sovi kuitenkaan minulle. Bloggaajat ja blogit kuten Cava, Mungolife, Pupulandia, Kinuskikissa, Xenia ja Nelliina tienaavat tuhansia euroa. Onnittelut heille.

Bloggaamisessa on tärkeää löytää itseä kiinnostava aihe, joka kiinnostaa myös isoa joukkkoa muita. Tällöin jaksaa itse kirjoittaa blogia ja sillä on myös lukijoita.

Ilmaisen blogin perustaminen onnistuu helposti myös täällä bloggerissa. Mainokset vaan blogiin ja ala ansaitsemaan omalla blogillasi taskurahaa.

Jos sinulla on jo blogi ja haluat sinne mainoksia, lue tästä lisää: Rahan ansaitseminen TradeTrackerilla.

tiistai 6. marraskuuta 2012

Tienaa rahaa kotona blogia kirjoittamalla

Tarvitsetko rahaa? Moni tienaa rahaa kotoa käsin bloggaamalla. Blogin perustaminen on ilmaista muun muassa blogger.com -palvelussa, jossa tämäkin blogi sijaitsee. Ennen blogin aloittamista, mieti mitä haluat viestittää. Blogilla pitää olla jokun aihe, joka kiinnostaa sekä sinua että lukijoita. Sen täytyy kiinnostaa sinua, jotta jaksat kirjoittaa säännöllisesti, mieluiten joka päivä. Blogisi aiheen täytyy kiinnostaa myös yleisöä, internetissä liikkuvaa väkeä, jotta he tulisivat lukemaan blogiasi kerran ja sen jälkeen jäisivät vakiolukijaksi.

Missä olet hyvä? Voisiko siitä kirjoittaa? Onko siitä jo blogeja olemassa? Toivottavasti ei ole, jolloin pääset aihepiirisi suosituksi bloggaajaksi helpommin.

Kun olet kirjoittanut blogia jonkun aikaa, lisää sinne mainoksia. Google AdSense mainosten lisääminen on helppoa. Sivustosi tulee täyttää Googlen ehdot, jotka löytyvät Googlen nettisivulta. Kun sinut on hyväksytty AdSensen käyttäjäksi, saat mainoskoodeja, joita liität blogiisi. Google valitsee sivustollesi sopivia mainoksia. Saat rahaa kun joku klikkaa mainosta. Älä kuitenkaan klikkaa niitä itse tai käske muita klikkaamaan. Se johtaa tilin sulkemiseen.

Minä olen käyttänyt AdSensen lisäksi TradeTracker -sivustoa rahan ansaitsemisessa. TradeTrackerissa on paljon eri firmojen mainoskoodeja, joita voi liittää omalle sivustolle. Pääset itse valitsemaan mainoksen sivustosi aihepiirin ja lukijakunnan tarpeiden mukaiseksi. Tutustu rahan ansaitsemiseen TradeTrackerin avulla paremmin täällä:

Tämä blogi kertoo minun kokeilustani. Alussa tienasin alle euron kuukaudessa. Viime kuussa ansaitsin yli 500 euroa. Tulot ovat olleet nousussa. Sekä Google että TradeTracker tilittävät minulle rahat kerran kuukaudessa. Kannattaa kokeilla, millaisiin tuloihin sinä pääset. Lue lisää: Rahaa TradeTrackerilla.

Paljonko bloggaaja ansaitsee? Yli 10 000 euroa kuussa?

Plaza-palstalla kirjoitellaan bloggaajien tuloista. Keskustelu lähti liikkeelle kysymyksestä, paljonko suosituimmat muotibloggaajat tienaavat. Päätin mielenkiinnosta lukea kommentit. Olenhan yrittänyt itsekin tienata blogilla vaikka en mikään muotibloggari olekaan.

Mielipiteitä ja vastauksia bloggaajan tuloihin oli monenlaisia. Varmasti kaikki eivät pidä paikkaansa, mutta kokosin tähän muutamia arvailuja.
Joku on kuullut, että ”Indiedaysin bloggaajat tienaavat noin 100 euroa/kirjoitus, eli noin 3000-4000 euroa/kk.” ”+ ilmaisia tuotteita ja matkoja suunnilleen samalla summalla ellei enemmänkin kuukaudessa. Jos laskee niille veroarvon (niin että ne olisi ostettu nettopalkalla) tulee tienestiksi noin 10000-12000 euroa/kk.” Tähän oli vastaus: ”Heh, olet kuullut väärin”.

”Jos satanen per juttu pitää paikkansa, liksa on itse asiassa erittäin hyvä.”

Jonkun bloggarin kaveri on kertonut, että ”Indiedaysin bloggarit saa 100e/kirjoitus. Kirjoituksia pitää olla vähintään 10kpl/kk ja maksu tulee enintään 25kpl/kk. Eli bloggamalla pääsee ihan kivoihin ansioihin! 2500e/kk ylimääräistä.”

”Siis kamala, uskoiko joku oikeasti että he saavat palkkaa joku 12 tonnia joka kuukausi :D ?Mistä ja kuka ihme on tuon keksinyt... Tuo on todella yläkanttiin vedetty ja tuo "indiedays bloggaaja" juttu ei varmaan oltu läpällä kirjoitettu. Mulla on kaksi tuttua jotka siellä bloggaa, ja ei ole lähelläkään mitään tuollaista tulot,”

”Indiedaysin kirjoittajat tienaavat 100e/kirjoitus, maks 25 kirjoitusta per kuukausi eli rahaa kork. 2500 euroa. Saatujen vaatteiden arvo on taas suurempi mitä haluat edes tietää. Esim. ChiilNorwayn mekko maksaa noin 200-250 euroa, saat tienata siihen bruttoa noin 400 euroa pystyäksesi nettopalkalla sellaisen ostamaan. Jotkut takit joita olen nähnyt heillä "lahjana" yhteistyökumppaneilta maksaa 600-700 euroa, siihen saat taas tienata jo yli 1000 euroa bruttona jne...Ja näitä vaatteita + kenkiä+ matkoja ym. saavat tosi kivasti, halusit tai et.”

”Edellisessä viestissäni kerroin, että bloggaajat saavat normaalin postauspalkkion lisäksi noin 10 % provision jokaisen tilauksen loppusummasta, mikä tehdään blogin linkin kautta.
Euroissahan tämä tarkoittaa sitä, että 100 tilausta keskihinnaltaan 100€, niin blogin pitäjä saa 1000€. Jokainen blogin pitäjä postaa n. 30 juttua kuukaudessa saavuttaakseen maksimihyödyn ja kaikki postauksethan ovat tyyliin ihana hame, vastustamaton uutuus, rakastuin tähän mekkoon, yms. yms.”

”Yksi tai kaksi voi tienata elantonsa bloggaamalla, mutta muut eivät voin tehdä sitä!”

”Tutustupa vaikka seuraaviin blogeihin: P.S. I love fashion, Mariannan, Cava, Xenia's day.
Kaksi viimeksimainittua ovat lähiaikoina lopettaneet palkkatyönsä ja elävät bloginsa tuloilla, ensimmäiset eivät viimeiseen pariin vuoteen ole töissä käynytkään. Tästä huolimatta he kaikki asuvat joko yksin tai poikaystävänsä kanssa, Xenia ja Marianna Helsingin ja P.S. I love fashionin Linda Tukholman keskustassa ja kaikki neljä ostelevat kalliita merkkituotteita hyvin tiheään tahtiin.”

”Kyseiset bloggaajat saavat tuhansia euroja kuukaudessa pelkästään blogin linkkien kautta tehtyjen tilausten perusteella (jokaisen tilauksen loppusummasta n. 10%). Lisäksi he saavat kirjoituspalkkion jokaisesta postauksesta, jossa "esitellään" tiettyä yritystä ja SUOSITELLAAN sekä KEHUTAAN ko. yrityksen tuotteita. Mikäli postaus aiheuttaa useita klikkauksia yrityksen sivuille ja mikäli yritys katsoo bloggauksen erityisen ansioituneeksi (lue: pelkkää kehumista ja ylistämistä ilman yhtään moitteen sanaa), niin tästä lävähtää vielä kunnon bonukset rahan ja lahjakorttien muodossa.”

”Kyllä kumminkin suosituimmat bloggaajat jotain palkkaa saavat, ainakin indiedaysilla, vaikka palkan suuruudesta ei tietoa. Muutamille Suomenkin muotibloggaajille on maksettu ilmaisia matkoja esim. Mungolife, Moumou ja Focus on fashion. Jollekin bloggaajalle on kuulemma maksettu myös maailmanympärimatka, tosin en ole varma että kenelle, kun niitä on alkanut olla paljon jotka saavat rahaa ja matkoja blogin avulla ihan Suomessakin ”

”En usko, että Suomessa bloggaajat pääsevät bloginsa kautta kovinkaan suuriin rahoihin.”

”Ruotsissa blogaajat voivat tienata helposti yli 5000e/kk!”. Tähän vastattiin näin: ”Heillä on muuta bisnestä siinä sivussa (pr-työ esim klubeilla, luennointi, lehtijutut, tv-työ) ja toiminimet tai muut yhtiömuodot perustettuna joiden nimissä maksavat veronsa.
Eli eivät tienaa pelkillä kirjoituksilla, kuvilla ja bannerilinkeillä.”

”Te kaikki, jotka pohdiskelette täällä, kuinka paljon blogilla tienaa. Kokeilkaa itse! Voin kertoa, että vaatii aika paljon kirjoittelua eli työtä, että pääsee lähimaillekaan sellaista tasoa, että joku yritys haluaa tehdä diilejä, tai että kävijöitä on tienestiksi asti.”

”Ei ole lukijoiden vika jos Xenia on päättänyt ansaita palkkansa bloggaajana.” Paljonkohan se Xenia tienaa?

”Moni etenkin nuorempi kuvittelee saavansa HELPPOA rahaa bloggaamalla.
Tungetaan oma elämä nettiin, tai annetaan hienompi kuva omasta elämästä kuin se onkaan.”

"Suurimpien blogiverkkojen ulkopuolisten muotibloggarien affiliate-mainonnasta saamat tulot liikkuvat tällä hetkellä 10 – 20 000 euron välillä kuukaudessa."

”Tämä on ehkä vähän myöhässä tähän topikkiin, mutta noin vuosi sitten Cava sai muistaakseni parhaimmillaan noin tonnin kuukaudessa blogituloja. Tunnen siis Cavan mutta ei olla enää oikein yhteydessä joten nykytuloista en tiedä, oletettavasti kuitenkin suuremmat kun blogisuosio ja mainostaminen on hänellä kasvanut.”

”Bloggaajat varmasti tienaavat melko vähän jos lainkaan, mutta monilla bloggaajilla rahan ansaitseminen onkin sivuseikka. Jotkut eivät mainosta tms. lainkaan.”

”No niin, Hesari kertoo muotibloggaajien tulot: Muotibloggaaja kituuttaa, ruokablogi lyö leiville - Verotiedot - Talous - HS.fi
Cava 16 500 e
Mungolife 31 000 e
Pupulandia 38 000 e
Nelliina 45 000 e
Hyvä toki huomata, että ainakin Nelliinalla taitaa olla toinenkin työ?”

”Cavan tulot eivät olleet viime vuonna hurjat, mutta on tainnut räjäyttää potin tänä vuonna. Eikös se jättänyt tämän vuoden alkupuolella palkkatyönsä ja bloggaaminen on mennyt ammattimaisempaan suuntaan. Sama koskee Xeniaa ym. Uskoisin että ainakin Xenia yltää noihin Kinuskikissan tuloihin jo ihan siitä kulutuksesta päätellen mitä on tämän vuoden aikana harrastanut...”

Otapa nyt sitten selvää, paljonko bloggaaja tienaa. Suomessa on tuhansia blogeja ja vain muutama pääsee hyviin tuloihin. Hyvin suuri joukko pystyy tienaamaan taskurahaa bloggaamisella. Kuten minä.

Minun tapani tienata koostuu kahdesta mainontatavasta. Blogeissani on Googlen AdSense mainoksia sekä TradeTrackerista saatuja mainoksia. TradeTracker on hyvä, koska siinä saa valita itse tuotteen, jota haluaa mainostaa ja mainoksen koon. AdSense on hyvä, koska se on helppo ottaa käyttöön. Lue lisää, miten ansaita blogilla tai kotisivulla rahaa TradeTrackerin avulla: Näin liityn TradeTrackeriin.

maanantai 5. marraskuuta 2012

Vielä blogien tuotosta 2011

Olen seuraillut nyt pari vuotta bloggaamista ja rahan tienaamista blogilla. Valitettavan passiivisesti. Onneksi jotkut bloggaajat ovat aktiivisia ja saavat itselleen lisätuloja bloggaamalla.
 
Viimeksi kirjoitin, mitä Hesarin artikkelin perusteella seuraavien blogien kirjoittajat ovat vuonna 2011 tienanneet blogillaan että ansiotyöllä.
  • Cava-blogi
  • Mungolife-muotiblogi
  • Pupulandia-tyyliblogi
  • Nelliinan vaatehuone-muotiblogi
  • Kinuskikissa-leivontablogi
Myös Iines kertoo It ain't hard to tell -blogin jutussa "Verotulot ja bloggaaminen" rahan ansaitsemisesta. Hän käy palkkatyössä ja tienaa blogilla sivutuloja. Iines ilmoittaa blogituotot verotukseen.

Iines kirjoittaa:
Monet varmasti ajattelevat, että blogitulot ovat bloggaajille "helppoa rahaa", unohtaen täysin sen pointin, kuinka paljon bloggaajat todellisuudessa näkevät aikaa ja vaivaa tekemänsä työn eteen, joka saattaa "pahimmillaan" viedä viikossa kokopäivätöiden ohella ne toiset muutamakymmentä tuntia viikossa. Joten kyllä itsekkin rinnastan bloggaamisen sivutyönä sen vievän ajan ja vaivan vuoksi.
Blogeja on nykyään niin paljon, että bloggaajan on todella nähtävä vaivaa saadakseen blogille näkyvyyttä. Tekstiä tulee kirjoittaa säännöllisesti, jotta blogi nousee korkeammalle Googlen hakutuloksissa. Vain parhaat blogit menestyvät. 

Mutta melkein kuka tahansa voi pienellä yrittämisellä tienata sivutuloja. Tämä blogi on kertomus siitä, miten se on minulla onnistunut. Tuloja saan pääasiassa Google AdSense-mainoksilla sekä TradeTrackerin mainoskoodeilla. Jos sinulla on jo blogi tai kotisivu, laita sivullesi myös TradeTracker mainoksia. Lue lisää.

Paljonko bloggaajat tienaavat?

Helsingin Sanomien verkkojulkaisussa on kirjoitus bloggaamisesta ja rahan tienaamisesta blogin avulla. Juttu on otsikoitu "Muotibloggaaja kituuttaa, ruokablogi lyö leiville".

Artikkelissa mainitaan seuraavat blogit:
  • Cava-blogi on Kristiina Saukon muoti- ja kauneusblogi. Viime vuonna Kristiina Saukko tienasi 16 500 euroa. Bloggaamisen hän aloitti vuonna 2008.  Blogi tuottaa "vain vähäisiä mainostuoja". Kosmetiikkaa hänen ei tarvitse hankkia, sillä tavarat meikeistä hygieniatuotteisiin tulee yrityksiltä. Saukko saa välillä myös tuotteita matka- sekä elektroniikka-alan yrityksiltä.
  • Mungolife-muotiblogia pitävä Anna Vanhanen ansaitsi viime vuonna 31 000 euroa.
  • Pupulandia-tyyliblogin pitäjä Jenni Rotonen tienasi viime vuonna 38 000 euroa.
  • Nellinnan vaatehuone -muotiblogin Niina Tapojärvi ansaitsi 45 000 euroa.
  • Kinuskikissa-leivontablogin ylläpitäjä Sini Visa tienasi 114 000 euroa viime vuonna. Tulot tulevat päivätyöstä ja bloggaamisesta.
Mungolife-blogin Anna antaa tiukkaa palautetta Hesarin jutun kirjoittajalle:
Kirjoitetaan juttu neljästä muotibloggaajasta ja heidän tuloistaan ja sitten sävytetään se niin, että ne kaikki tulot on mainostuloja! Että bloggaaja vaan istuu leveällä perseellään kotona, tekemättä mitään, ja tilille kilahtelee euroja tosta noin vaan aika hyvän vuosiliksan verran….. Ja ei muuta ku juttu eetteriin ja sitten keskustelupalstat laulamaan, kun on esitetty faktatietona, että kyllähän se Mungo nyt tienaa 30 tonnia mainostuloja. Fail.

MISSÄ vaiheessa on tältä toimittajalta unohtunut kokonaan se, että meillä bloggaajilla on ihan mainontaan liittymättömät päivätyöt!?! .... Olisi eri asia, jos julkaistaisiin ihan oikea tieto siitä, paljon muotiblogilla voi ansaita mainostuloja. Mutta kun tohon on nyt sotkettu sekä ansiotulo päivätyöstä, että ne tulot mainonnasta blogeissa. Sitten on unohdettu kokonaan, että ei ne kaikki blogitulot ole jostain sivupalkkimainoksista… On esiintymisiä, yhteistyöprojekteja, erilaisia kampanjoita.
Meikäläinen tienaa noin 500 euroa kuukaudessa mainostuloilla! Aika pitkä matka vielä noihin edellä mainittuihin tuloihin. Tosin kyllä tuo 500 euron lisätulo kuukaudessa on ihan kiva summa. Eihän siitä kauaa ole kun tienasin euron kuukaudessa! Tämä kokeilublogi syntyi kun luin netistä, että bloggaamalla on mahdollista tienata rahaa. Vaikeaa se on ollut.  Muuten, kaksi vuotta sitten blogilla tienasi Suomessa keskimäärin 300 euroa kuukaudessa.

Aloita bloggaaminen!
Bloggaamisessa hienoa on se, että kuka tahansa voi aloittaa blogin ilmaiseksi. Helpointa on aloittaa blogger-blogi. Kannattaa kirjoittaa blogia asiasta, joka itseään kiinnostaa. Jos haluaa tienata blogilla, kannattaa valita aihe, joka kiinnostaa myös muita. Kun nämä kaksi toteutuvat, blogilla on menestyksen mahdollisuuksia. Kun olet kirjoittanut jo jonkun aikaa, laita blogiisi Googlen AdSense -mainoksia sekä TradeTracker -mainoksia. Jälkimmäisen käytöstä löydät lisätietoja täältä: TradeTracker rahan tienaamisessa.

lauantai 3. marraskuuta 2012

Näin paljon ansaitsin rahaa julkaisemalla mainoksia blogeissani (lokakuu 2012)

Tämä rikastumiskokeilu jatkuu vielä! Yli vuoden olen valitellut, että aikaa ja intoa blogien kirjoittamiseen ei tahdo riittää. Mutta pienen lohdutuksen tuo säännöllinen pieni tulo vanhoista blogeista. Yritän päivittää niitä kirjoittamalla aina silloin tällöin.  Puolet tuloista tulee blogista, jota päivitän noin kerran viikossa.

Lokakuussa TradeTracker, TradeDoubler ja AdSense -mainokset tuottivat minulle yhteensä 584 euroa. Näistä AdSense on helpointa ottaa käyttöön. Sinun tulee olla 18-vuotias ja sinun tulee perustaa itsellesi ilmainen Google-tili. Sinulla pitää olla kotisivu tai blogi, joka täyttää Google AdSensen vaatimukset muun muassa sisällön suhteen. Lue AdSense ohjelmasäännöt. Aivan uusi blogi ei kelpaa AdSenselle. Valitset blogissasi AdSense-mainoksille sopivan koon ja sijoituspaikan, liität siihen Googlelta saamasi koodin ja mainokset ilmestyvät automaattisesti sivullesi. Kun joku klikkaa mainosta, saat pienen korvauksen. Muista, että et klikkaa mainoksia itse etkä käske ketään toista naputtelemaan hiirellä mainoksia!

TradeTracker ja TradeDoubler toimivat toisella tavalla. Valitset itse firman, jonka tuotteita haluat mainostaa. Liität mainoksen koodin blogiisi tai kotisivullesi. Kun joku klikkaa mainosta ja ostaa tuotteen saat siitä tuloja. Jos provisioksi on sovittu 9 % tuotteen hinnasta, saat sadan euron kaupasta 9 euroa itsellesi.  Kannattaa liittää blogiisi sen aihepiiriin sopivia mainoksia. Jos sinulla on muotiblogi, liitä blogiisi vaikka vaatekauppojen mainoksia.

Siitä miten saat TradeTrackerin helposti käyttöön löydät täältä lisätietoja: liity TradeTrackeriin.

tiistai 23. lokakuuta 2012

Xenia, rahan ansaitseminen ja bloggaaminen

Suosittu bloggaaja Xenia kertoo, että hän käyttää joka päivä noin 4-5 tuntia blogin kirjoittamiseen ja ylläpitoon. Eihän sitä jaksaisi, jos se olisi pakko. Xenia sanookin nauttivansa bloggaamisesta. Siksi hän jaksaa tehdä sitä tuntikaupalla. Hän kertoo myös verojen maksamisesta.

Xenia kirjoittaa:
Älkää kuvitelko, että mä valitan, sillä sitä en suinkaan tee. Sen lisäksi, että suunnittelen asioita, otan kuvia, kirjoitan sähköposteja, vastailen kommentteihin, teen videoita yms. Mutta, koska mulla on toiminimi, teen myös kausiveroilmoituksia, arkistoin kuitteja, maksan arvonlisäveroja, tuloveroja ja yrittäjäeläkemaksuja. Kukaan ei niitä maksa mun puolesta, Tradedoubler kun on saanut vapautuksen julkaisijoiden verojen maksuista. Toisin sanoen, kaikki Tradedoublerin kanssa yhteistyötä tekevät joutuvat itse miettimään, miten veronsa maksavat, ottamaan selvää asioita, laskemaan ja ylipäänsä ottamaan vastuun omien veroasioidensa hoidosta. Sanottakoon nyt tähän väliin vielä, etten ole saanut penniäkään blogista ilman, että olisin siitä maksanut veroa.
Bloggaaminen on kovaa työtä. Jotkut kuten Xenia saa siitä myös oikeutetusti taloudellista hyötyä. Suurin osa ei kuitenkaan halua tai osaa muuttaa blogiaan rahan tienaamiseksi.

En minäkään ole kovin hyvin onnistunut. Alussa tuloni olivat muutama kymmenenen senttiä kuussa, sitten euro, sitten kymppi, satanen ja nytten noin 500 euroa. Pikku hiljaa rahaakin alkaa tulemaan.

Ansaitsen rahaa Google AdSense -mainoksilla sekä laittamalla mainoksia blogiini. Mistä niitä mainoksia voi saada? Minä liityin TradeTracker -kumppanuusmarkkinointijuttuun. Siellä on satojen firmojen mainoksia. Valitsen sopivan mainoksen, liitän HTML-koodin blogiini ja mainos on valmis. Kun joku näkee itseään kiinnostavan mainoksen, hän klikkaa mainosta. Jos hän ostaa tuotteen, saan siitä itselleni provision.

Homma on yksinkertainen. Tässä blogissa kerrotaan miten, "rikastuminen" on omalla kohdallani onnistunut. Tästä pääset suoraan salaisen tiedon lähteille. Lue, tutustu ja liity, jos kaupankäynti kiinnostaa. Jos sinulla on jo blogi tai kotisivu, pääset helposti ansaitsemaan sivutuloja.

Tutustu TradeTrackeriin ja laita mainoksia blogiin!

maanantai 22. lokakuuta 2012

Mainonta blogissa elättää minut?

Eilen ylen nettisivu otsikoi, että mainonta elättää satoja bloggaajia. Varmasti jotkut saavat hyvät tulot blogia kirjoittamalla ja tuotteita mainostamalla. Mitä tuo satojen bloggaajien elättäminen todellisuudessa tarkoittaa, sitä en tiedä, sillä euromääristä uutisessa ei puhuttu mitään. Minun blogieni ja sivustojeni tulot ovat olleet viime aikoina 400-800 euroa kuukaudessa. Elättämisestä ei voi ainakaan minun kohdallani puhua.  Tuloissa olisi hyvä olla ainakin yksi nolla vielä perässä.

Uutisen lähtökohtana oli juuri järjestetty muotibloggaajien viikonloppu.  Bloggaajat kertoivat, että sähköpostit täyttyvät kun yritykset ottavat yhteytttä ja toivovat tuote-esittelyä blogissa.  Nelliinan vaatehuone -blogia kirjoittava henkilö sanoi, että "sähköposti on ihan tapissa koko ajan". Muotibloggaaja ansaitsee ihan hyvin.

Bloggaajat ovat monelle yritykselle tärkeä markkinointiväline. Suosittuja blogeja lukee kymmenet tuhannet kiinnostuneet; Suomen suosituimpia blogeja lukee noin 50 000 lukijaa viikossa.

Joillekin blogin kirjoittajille maksetaaan kuukausipalkkaa ja yritykset maksavat provisiota asiakkaista, jotka tulevat blogin kautta.  Lisäksi bloggarit voivat saada satojen eurojen arvosta tuotelahjoja kuukaudessa.

Blogissa piilomainonta on kuitenkin kiellettyä. Usein tuotelahjoja antaessa yritykset vihjaavat, että bloggaaja ei kertoisi, että hän on saanut tuotteen yritykseltä.

On selvää, että blogeissa mainostetaan ja/tai yritetään vaikuttaa lukijaan. Tätähän internet ja koko maailma on pullollaan.  Tämäkin blogi sisältää "tuotesijoittelua", minulla on täällä mainoksia, joista saan itselleni hieman tuloja, jos joku ostaa itsellensä mainostamiani tavaroita. Yrityksiltä en ole saanut yhtään lahjaa, josta minun olisi pitänyt kirjoittaa.

Omat pienet tuloni (joista on täällä blogissa tarkempaakin tietoa) saan Google AdSensen mainoksilla sekä TradeDoubler ja TradeTracker -kumppanuusohjelmilla kun laitan heidän firman kautta mainoksia blogiini.

Kun luet lisää, miten TradeTracker voi auttaa sinua tienaamaan netissä rahaa, kirjaudut käyttäjäksi sinne (sinulla pitää olla oma blogi tai kotisivu), saan pienen prosenttimäärän tienaamistasi tuloista. Eli tämä on sinulle mahdollisuus päästä laittamaan kymmenien firmojen mainoksia sivullesi ja samalla voin saada pienen hyödyn itselleni:

Lue ensin ja päätä sitten haluatko ansaita lisää rahaa: Miten liityn ja tienaan TradeTrackerilla?

Tulot bloggaaminen syyskuu 2012

Rahaa tuli taas hieman syyskuussa. Jotain rikastumisen innokkuudestani täällä internetissä kertoo se, että kuukausiraportti tulee vasta tässä vaiheessa. Kaksi vuotta sitten aloitettu kokeilu jatkuu vaikka en ehdikään blogeja juuri kirjoitella. Aikaa kyllä olisi, mutta kirjoittamisinto ei ole kovin suuri.

Syyskuussa Google AdSense tulot, TradeTracker ja TradeDoubler tulot olivat yhteensä 450 euroa. Ansiotaso on pysynyt samankaltaisena ja pidemmän aikaa. Nyt olisi hienoa kokea tiikerinhyppy, joka nostaisi tämänkin työn kannattavaksi. Se antaisi varmaan lisää intoa bloggaamiseen ja mainostulojen keräämiseen.

Helpoin keino rahan tienaamiseen netissä on ilman muuta Google AdSense mainokset. Niitä on helppo laittaa muun muassa tällaiseen blogger-blogiin. Tämän jälkeen kannattaa katsoa onko tuolla TradeDoublerissa tai TradeTrackerissa sopivia firmoja, joiden mainokset sopivat oman blogin tai kotisivun aihepiiriin.

Google AdSense maksuja saa silloin kun joku klikkaa blogissa tai kotisivulla olevaa mainosta. TradeDoubler ja TradeTracker tuovat rahaa, kun joku klikkaa mainosta ja ostaa tuotteen. Yleensä tuotteen hinnasta saa jonkun provision itselleen (esimerkiksi 12 %); hinnoittelu voi olla myös kiinteä (esim. myyntitapahtuma sivulla olevan mainoksen kautta tuottaa 10 euroa).

TradeTrackerin käytöstä löydät lisätietoja täältä: TradeTracker ja mainoksia blogiin.

tiistai 4. syyskuuta 2012

Tulot bloggaaminen elokuussa 2012

Blogin kirjoittaminen ja blogissa markkinoiminen toi tuloja heinäkuussa noin 800 euroa. Summa oli uusi ennätys.

Rahaa tulee kolmella tavalla: Google AdSense -mainokset, TradeTracker ja TradeDoubler -kumppanuusmarkkinointiohjelmat. Kahdessa viimeisessä bloggaaja laittaa eri firmojen mainoksia blogiinsa tai kotisivulle. Kun joku ostaa tuotteen sivun kautta, bloggaaja saa provision! Teoriassa helppoa.

Jos haluat tietää enemmän, miten ansaita rahaa kumppanuusmarkkinoilla internetissä, lue opas TradeTrackerin käyttöön.

Olen harrastanut tätä rahan ansaitsemista nyt kaksi vuotta. Viimeinen kuukausi tässä blogissa on ollut passiivista. Kuukausi sitten kirjoitin viimeksi heinäkuun tuloista. Pienelläkin vaivalla voi ansaita rahaa!

Blogieni tulot elokuussa 2012 olivat 591 euroa. Eli elokuukin oli keskimääräistä parempi kuukausi.

lauantai 4. elokuuta 2012

Tulot bloggaamisesta heinäkuu 2012

Voiko bloggaamisella ansaita rahaa? Tuo oli ajatukseni kun heinäkuussa 2012 perustin tämän blogin. Tarkoitus on selvittää, voiko tavallinen mattimeikäläinen tienata rahaa internetissä.

Olinhan lukenut joistakin amerikkalaisista blogeista, jotka väittävät tienaavansa miljoonia kertomalla muille miten rikastuu bloggaamalla. Miljooniin en ole päässyt. Viime kuussa 7000 euron tuloraja kahden vuoden ajalta meni rikki.

Rahaa ei tullut lainkaan tästä blogista! Olen oppinut kahden vuoden aikana jotain perusteita bloggaamisesta ja internetmarkkinoinnista. Tulot tulevat parista blogista, joissa myyn tuotteita suomalaisille kuluttajille. Tai oikeastaan olen vain välikätenä. Hyvänä yhteistyökumppanina minulla on TradeDoubler ja TradeTracker.

Kahden vuoden aikana keskimääräiset tuloni ovat olleet noin 300 euroa kuukaudessa. Blogin kirjoittaminen erilaisista ihmisiä kiinnostavista teemoista ja sinne mainosten laittaminen voi siis tuoda taskurahaa.

Heinäkuu 2012 oli tähänastisen bloggaamishistorian tuloksellisin. Rahan ansaitsemiseen käytin kolmea välinettä (kuten koko ajan): TradeTracker, TradeDoubler ja AdSense. Kaksi ensimmäistä ovat palveluntarjoajia, jotka välittävät satojen yrityksen mainoksia, joita voin laittaa blogiini. Kun joku ostaa tuotteen blogini kautta, saan siitä provisiota. Googlen AdSense on palvelu, jossa Google laittaa mainoksia sivulleni sellaiseen kohtaan kun itse haluan.  Googlen AdSense on hyvä keino kokeilla rahan tienaamista netissä.

Heinäkuussa edellä mainitut kolme mainosvälinettä toivat minulle tuloja 800 euroa. Tämä on uusi yllättävä ennätys. Tuloni olivat jo hyvin pitkään pyörineet samalla tasolla, mutta nyt tuli iso harppaus ylöspäin. 800 euron tason ylläpitäminen on vaikeaa, sillä blogini aihepiiri ja siitä tullut mainostuotto liittyy paljon kesään. Mutta tulokseen olen tyytyväinen.

Jos haluat kokeilla oman blogisi kanssa rikastumista, lue tästä lisäohjeita: Mainokset blogiin.

maanantai 23. heinäkuuta 2012

7000 euroa bloggaamalla

Kokeilublogini täyttää tänään kaksi vuotta! Perustin tämän blogin selvittääkseni, miten netissä voisi ansaita rahaa. Olin lukenut amerikan kiinalaisesta John Chowsta, joka ansaitsee suuria summia rahaa kertomalla muille, miten internetissä ansaitaan suuria summia rahaa. Mielenkiintoinen bisnesidea. Suomessa tämä ei taida toimia.

Ajattelin, että pieni lisäraha olisi itsellenikin tarpeeseen. Lisäksi olen aina viihtynyt internetissä. Ehkä tässä olisi pieni sauma saada taskurahaa.

Olin aloittanut bloggaamisen jo aiemmin. Ensimmäistä kertaa kokeilin sitä muistaakseni 2005. Valitettavasti se jäi pitkäksi aikaa.

Perustin tämän blogin kaksi vuotta sitten neljästä syystä. Ensiksi halusin ottaa paremmin selvää, mitä tämä bloggaaminen on. Toiseksi halusin selvittää, voiko netissä ansaita rahaa. Kolmanneksi haluan kertoa muillekin, mitä olen bloggaamisesta ymmärtänyt. Neljänneksi haluan tuoda oman kokemukseni vastauksena kysymykseen, voinko minä ansaita rahaa netissä.

Moni pystyy ansaitsemaan paljon enemmän; suurin osa ei haluakaan ansaita blogillaan rahaa. Tämä on se, mikä minulta onnistui.

Bloggaamaan opettelu

Olen kahden vuoden aikana oppinut bloggaamisen perusteet. Kirjoittaminen, linkittäminen, hakusanat, otsikkotagit ja monet muut optimointiin liittyvät asiat ovat tulleet selvemmiksi. Tärkeä opetus on ollut teeman keskittäminen. En kirjoita kaikesta. Tässä blogissa kirjoitukset käsittelevät bloggaamista ja rahan ansaitsemista. En osaa edes mainita suurta osaa asioista, jotka alussa olivat hepreaa, mutta nyt tuntuvat itsestäänselvyyksiltä.

Voiko netissä ansaita rahaa?

Olen selvittänyt sitä nyt omalla kohdallani. Vastaus on, että voi ansaita. Vaikeampi kysymys on se, kuinka paljon voi ansaita. Se riippuu kirjoittajasta ja blogin aiheesta. Minulla keskitulot ovat olleet noin 300 euroa kuukaudessa. Tästä vielä verot pois. Bloggaustuotot ovat olleet noin 7000 euroa kahdelta vuodelta.

Olen ansainnut rahaa mainoksilla. Laitan blogeihini kolmenlaisia mainoksia: Google AdSense, TradeTracker ja TradeDoubler. Google AdSenseen liittymiseksi minulla oli olemassaoleva henkilökohtainen blogi, joten liittyminen kävi helposti. Aivan uuden blogin kanssa AdSenseen on vaikea rekisteröityä. Kirjoita ensin blogiasi ja kokeile sitten. TradeTracker ja TradeDoubler antavat valita sopivia mainoksia kotisivulleni (esim. Kotisivukone tai Yves Rocker). Laitan blogini aihepiiriin liittyviä mainoskoodeja blogiini ja kun joku ostaa haluamansa tuotteen, saan provision.

Minun tapani tienata on liittynyt mainoksiin. Viisaat ja yrittelijäät löytävät muitakin keinoja laittaa rahoiksi netissä. Kokeiluni on siis todistanut, että blogiin mainoksia laittamalla voi ansaita jonkun verran rahaa.

Miten kirjoitan blogia?

Olen kahden vuoden aikana antanut myös joitakin bloggausvinkkejä lukijoille. Sitä mukaan kun opin jotain uutta, yritän jakaa sitä eteenpäin joko suoraan sanomalla tai käytäntöön laittamalla.

Miten ansaitsen rahaa?

Olen kertonut joitakin näkökulmia rahan ansaitsemiseen. Olen iloinut siitä, että moni lukija on itse alkanut kokeilemaan rahan ansaitsemista. Hienoa on, että tällaisia vastaavia blogeja on tullut muutama lisää.

Työttämäksi joutunut saattaa tarvita keinon, millä ansaita vähän lisää rahaa. Joku kotiäiti saattaa ansaita lisätuloja bloggaamalla. Opiskelijat ja työssäkäyvät tarvitsevat ehkä myös lisäansioita. Blogin monetisointi mainoksilla voi olla yksi keinoa ansaita rahaa.

Teknisesti ottaen blogin kirjoittaminen ja internetmarkkinointi kulkevat lähellä toisiaan. Samalla kun bloggaan olen myyntimies, markkinoija, joka yrittää saada lukijat tekemään ostopäätöstä. Suurin osa tuloistani perustuukin siihen, että satunnaiset bloggaajat ostavat tavaroita blogeistani (TradeDoubler ja TradeTracker mainosten kautta).

Jatkuuko rahan ansaitseminen bloggaamalla?

Välillä tämä blogi on ollut kriisissä. En ole kertakaikkiaan jaksanut kirjoittaa ja bloggaaminen on tuntunut kivireen vetämiseltä. Alussa se oli kiva harrastus, mutta välillä se on ollut puuduttavaa. Nyt pitäisi keksiä jotain piristettä bloggaamiseen ja markkinointiin. Sillä tavalla jaksan taas vuoden eteenpäin.

Eihän tätä nyt pitäisi lopettaa. Perusasiat alkavat olla hallinnassa ja tulovirtakin on tasaista. Mutta elämässä on muutakin kuin bloggaaminen. Vielä en ole tätä kokopäivätyöksi muuttamassa. Ei rahatkaan riittäisi. Kokeilublogi siis jatkuu. Kolmas vuosi alkaa.

Miten aloitan rahan ansaitsemisen bloggaamalla?

Jos haluat tienata rahaa blogia kirjoittamalla, kannattaa tutustua yhteen ensimmäisistä kirjoituksistani. Siinä kerrotaan, miten liitytään TradeTrackeriin, joka on yritys, jonka kautta voi saada satojen firmojen mainoksia blogiisi.

Jos sinulla on blogger -blogi, mainosten liittäminen on todella helppoa.

Lue lisää, miten pääsen alkuun rahan ansaitsemisessa.

lauantai 21. heinäkuuta 2012

Yksi vinkki bloggaajalle

FinnBlogger kirjoittaa blogimaailman kuuluisuuden Darren Rowsen bloggaamisen alkutaipaleesta.

Rowse sanoi tehneensä yhden virheen alussa. Hänellä oli blogi, johon hän kirjoitti kaikesta mahdollisesta. Hän tajusi, että blogilla on syytä olla yksi teema. Blogikirjoitusten tulee keskittyä tuohon aiheeseen.

Hyvä vinkki monelle bloggaajalle.

Tämän blogin aihe on rahan ansaitseminen bloggaamalla. Perustin tämän blogin, koska halusin tietää, voiko internetblogin avulla tienata rahaa.  Jos haluat kokeilla ja laittaa mainoksia blogiisi jatka lukemista.

7 vinkkiä bloggaajalle

Bloggaaminen on suosittua. Moni bloggaa selventääkseen omia ajatuksiaan. Toiset bloggaavat kertoakseen omasta elämästään. Jotkut bloggaavat mielenkiinnosta johonkin aiheeseen. Oman brändin luominen, maineen saavuttaminen, vaaleissa pärjääminen, uskottavuuden lisääminen, rahan ansaitseminen. Tässä joitain syitä bloggaamiseen.

Blogeista tekee erilaisia bloggaajan syy blogata, ikä, koulutus, elämänkokemus, tyyli, aihepiirin tuntemus ja persoona. Tämä tekee bloggaamisesta ja blogien lukemisesta mielenkiintoisen.

Bloggaajalla on joitakin yhteisiä piirteitä. Bloggaaja kirjoittaa (tai pitää videoblogia!). Tässä muutamia vinkkejä blogikirjoituksen laatimiseen:
  • Suoraan asiaan! Elämme kiireistä aikaa ja on hyvä sanoa sanottavansa lyhyesti.
  • Älä kerro itsestäsi asioita, jotka eivät kiinnosta lukijaa. Yritä olla silti persoonallinen. Miksi jonkun pitäisi lukea blogiasi? Mitä annat vastineeksi hänelle siitä, että hän piipahtaa blogissasi. Tietoa? Tunnetta?
  • Kirjoita blogiisi säännöllisesti. Jotkut bloggaavat joka päivä; jotkut kerran viikossa. Bloggaa säännöllisesti. Myös Googlen hakukone pitää siitä ja nostaa blogisi haussa korkeammalle.
  • Laadi blogikirjoitukselle otsikko, joka kiinnostaa niitä, joille haluat kirjoittaa. Otsikko on lupaus sisällöstä. Pysy aiheessa!
  • Laadi blogillesi niche eli markkinarako! Älä kirjoita kaikkea kaikesta kaikille! Torimyyjätkin erikoistuvat ja se on heidän menestyksensä salaisuus. Ei Applekaan tee kaikkea kaikille! He keskittyvät muutamaan tuotteeseen: iPhone, iMac, iPad jne. Siinä salaisuus!
  • Linkitä. Blogit ja internet ovat verkko (net). Jos lainaat toisten tekstiä, linkitä. Jos tästä tekstistä on sinulle jotain hyötyä, laita linkki tähän kirjoitukseen.
  • Ansaitse rahaa. Yhä useampi haluaa ansaita rahaa bloggaamalla. Se on helppoa, jos sinulla on blogi tai kotisivu. Esimerkiksi Blogger -blogiin mainosten liittäminen on helppoa (Google AdSense, TradeTracker ja TradeDoubler). AdSense perustuu siihen, että joku klikkaa sivullasi olevaa mainosta, ja saat siitä rahaa. TradeTracker ja TradeDoubler perustuvat siihen, että saat heiltä mainoskoodin, jonka laitat sivullesi. Jos joku ostaa jonkun tuotteet blogisi kautta, saat provision. AdSensessä et pääse vaikuttamaan mainosten sisältöön; TradeTrackerissa ja TradeDoublerissa valitset satojen mainosten joukosta blogiisi parhaiten sopivat mainokset.
Lue lisää rahan tienaamisesta netissä.

4 lyhyttä vinkkiä rahan ansaitsemiseen internetissä

Neljä lyhyttä ohjetta rahan ansaitsemiseen bloggaamalla


  1. Bloggaa siitä, mistä tiedät enemmän.
  2. Bloggaa siitä, mikä sinua kiinnostaa.
  3. Bloggaa siitä, mikä tuo rahaa.
  4. Bloggaa ja vakoile saman aihepiirin blogeja.

Käytännön teko: Jos sinulla on blogi, lue miten voit tienata rahaa.

Mistä minun pitäisi kirjoittaa blogi?

Blogin kirjoittaja joutuu välillä pohtimaan, mitä blogiin oikein kirjoittaa. Kannattaako kirjoittaa laajaa blogia kaikesta mahdollisesta vai keskittyä vain yhteen teemaan.

Finnblogger antaa vinkkejä, miten bloggaaja löytää oman erityisalueensa.

Tiivistetysti sanoma on tässä: Älä kerro liikaa itsestäsi ja elämästäsi ellet ole julkkis. Anna lukijalle jonkinlaista hyötyä, viihdettä tai muuta, mitä hän etsii netistä. Keskity blogissasi johonkin aiheeseen, älä kerro kaikesta. Kirjoita siitä, mikä sinua ja lukijaa kiinnostaa ja minkä tunnet hyvin. Käy vakoilemassa toisten blogeja. Laita blogiisi mainoksia, jos haluat rikastua.

Lue koko blogikirjoitus: Mistä bloggaan?

keskiviikko 18. heinäkuuta 2012

Ihme ja kumma vauhti kiihtyy - rahaa nettisivulla

Olen ihmetellyt heinäkuun tuloskehitystä. Sivustoni tuottaa enemmän rahaa kuin aikaisemmin. Taidan päästä uuteen ennätykseen. Se olisikin toivottavaa sillä viime kuukaudet tuotto on ollut noin 300-400 euroa kuukaudessa.

Kohta tuo raja ylittynee. Ehkä tämä on sen kunniaksi, että nyt heinäkuussa 2012 täyttyy kaksi vuotta tätä blogikokeilua.

Yleinen toteamukseni rahan ansaitsemisesta nettisivulla on tämä: On se aika vaikeaa, muttei mahdotonta. Tarvitset nettisivun tai blogin, joka on aihepiiriltään sellainen, että sinne tulee lukijoita tai kävijöitä. Aihepiirin pitää kiinnostaa sinua mutta myös muita. Sivuston tai blogin tulee tarjota tietoa, tunnetta tai jotain muuta, mitä internetin käyttäjä tarvitsee.

Voit laittaa blogiisi mainoksia. Google AdSenseen voit liittyä Googlen sivustolla. Minä käytän myös TradeTracker ja TradeDoubler -palveluja. Siellä sadat firmat tarjoavat mainoksia, joita voi lisätä kotisivulle ja blogiin. Tässä tarkat ohjeet, miten liittyä TradeTrackeriin.

Minulle tämä kokeilu on osoittanut, että netissä voi tienata taskurahaa. Tiedän, että jotkut tienaavat suuriakin summia. Tämä vaatii sitä, että kehität sivuston, joka kiinnostaa laajaa lukijakuntaa. Lisäksi sinun tulee löytää sivulle sopivat mainokset. Ehkä joskus, jos jään työttömäksi, kokeilen aktiivisemmin tienata rahaa netissä.

Jos kirjoitat blogia tai sinulla on kotisivu, kannattaa harkita mainosten lisäämistä sinne. Kaikki lukijat eivät mainoksista pidä, mutta päätös on sinun. Yhä useammalla bloggaaminen merkitsee myös pientä tulonlähdettä.

Kiva, että luet tätä. Menestystä tämän harrastuksen kanssa, joka voi tuottaa rahaa!

tiistai 17. heinäkuuta 2012

Rahan tienaamista internetissä kohta 2 vuotta!

Blogin avulla rikastuminen! Tämä ajatus sai minuun säpinää kesälomalla kaksi vuotta sitten. Olin eksynyt muutaman amerikkalaisen nettisivulle, jotka kertoivat hurjista rahasummista, joita he tienaavat internetissä. He sanoivat vain kertovansa toisille, miten blogilla voi ansaita rahaa!

Ajattelin, että ehkä minäkin voisin tienata. Perustin heti tämän kokeilublogin. Ensimmäinen kirjoitukseni oli 23.7.2010. Kirjoitin otsikoksi: Kokeilu - voiko tai voinko minä tienata internetissä rahaa adsense mainoksien avulla.

Alussa rahan ansaitseminen oli todella tiukassa. Hyvin pian saavutin nykyisen tasoni 300-400 euroa kuukaudessa. En ole pystynyt nostamaan tuloja, mikä tietysti harmittaa! Samalla myös ajanpuute ja innostuksen hiipuminen on vaikuttanut siihen, että uusia harppauksia ei ole tapahtunut.

Kaksi vuotta sitten kirjoitin:

"Otan tänään 23.7.2010 tämän blogin käyttöön. Kokeilutarkoituksessa. Tarkoitukseni on testata pystyykö tavallinen internetinkäyttäjä tienaamaan rahaa Adsense tai muilla mainoksilla.

Olen lukenut muutamasta kaverista, jotka tienaavat ihan kohtuullisia summia. Sitten on niitä, jotka sanovat laittavansa mainoksia sivuille, jotta saisivat kotisivun pyörittämisestä koituvat kulut takaisin. "

Kahden vuoden aikana on tullut muutama tuhat eroa rahaa. Luovimmillani ja innostuneimmillani olin varmaankin alkuvaiheessa. Useita kertoja olen meinannut laittaa pillit pussiin ja lopettaa tämän kokeilun.

Viikon päästä kirjoitan juhlabloggauksen, jossa kerron, paljonko oikein ansaitsin tämän kahden vuoden aikana.

Hienoa on se, että olen ollut monelle apuna heidän omalla matkallaan rahan tienaamisen maailmaan. Kohta suurimmalla osalla on blogi tai kotisivu; se tarkoittaa, että yhä useampi voi kokeilla, miten rahaa voi tienata mainosten avulla.

maanantai 16. heinäkuuta 2012

Nettitulot kesäkuussa 2012

Tätä tämä passiivinen rahanhankinta on; kerron vasta nyt paljonko tuloni olivat kesäkuussa 2012. Tarkkaavainen lukija huomaa, että olen ollut laiska kirjoittaja tähän blogiin.

Elämässä on ollut myös muita mielenkiintoisia haasteita kuin pohtia, miten saada rahaa netissä mainoksia näyttämällä. Tämä projekti, joka täyttää kohta kaksi vuotta, on kuitenkin ollut koko ajan taustalla. Ja vähän taskurahaa tulee joka kuukausi. Se on pieni ihme. Samalla se on rohkaisu kaikille muillekin. Netistä on mahdollista saada koottua rahaa. Jotkut tienaavat niin paljon, että pystyvät elättämään itsensä. Minä en ole päässyt sellaisiin summiin.

Nettitulot kesäkuussa 2012
Minulla oli taas kolme välinettä käytössä: AdSense, TradeTracker ja TradeDoubler. Nämä toivat mainostuloja yhteensä 329 euroa. Verot tuosta pois niin ei siitä hirveästi käteen jää. Jotain kuitenkin. Varsin tavanomaiset kuukausitulot.

Miten liityn TradeTrackeriin?
Tällä hetkellä yksi TradeTrackerin mainos tuo minulle suurimmat tulot. Siksi suosittelen TradeTrackerin käyttämistä omassa blogissa. Sieltä löytyy runsaasti erilaisia tuotteita, joiden mainoksia on helppo laittaa omalle kotisivulle tai blogille.

Tässä on ohje, miten voi liittyä TradeTrackerin käyttäjäksi: Näin liityn TradeTrackeriin.

TradeDoubler ja AdSense rahan tienaamisen apuna
TradeDoubler toimii samalla periaattella kuin TradeTracker. Kun olet kirjautunut käyttäjäksi, voit laittaa  haluamiasi mainoskoodeja sivullesi (ensin TT ja TD hyväksyvät sinut kuhunkin kampanjaan). Idea on yksinkertainen: kun joku ostaa tuotteen sivullasi olevan mainoksen kautta, saat siitä hieman rahaa! Jos haluat tutustua, rekisteröityä ja aloittaa rahan ansaitsemisen TradeDoublerilla klikkaa tästä: Rahaa TradeDoublerilla

AdSense toimii toisella periaattella. Laitat blogiisi tai nettisivullesi AdSense -mainoskoodin. Google tuottaa koodin avulla sivullesi mainoksia. Kun joku klikkaa sivullasi olevaa AdSense -mainosta saat siitä hieman rahaa. Älä kuitenkaan klikkaa omia mainoksiasi! Google huomaa tämän ja menetät käyttöoikeutesi. Internetissä on paljon ohjeita siitä, miten optimoit Google AdSense -mainokset tuottamaan tehokkaammin. Kannattaa googlata ohjeita.

Erityisesti Blogger-blogiin AdSensen liittäminen on helppoa! AdSenseen liittyminen onnistuu Googlen sivulla: AdSense -mainokset blogiisi.

Hyvää kesää!
Tällaisia passiivisia rahan tienaus juttuja tällä kertaa. Toivottavasti sinä pystyt tienaamaan  rahaa niin paljon, että unelmasi toteutuvat. Kannaattaa muistaa: pienestä se lähtee. Itselläni kesti kauan, ennen kuin  pääsin kuukausituloissa yhteen euroon!

maanantai 4. kesäkuuta 2012

Bloginkirjoittaja - tulot toukokuussa 2012

Blogi tuottaa vähän vaikka sinne ei kirjoita mitään. Ainakin tässä vaiheessa.

Rahan ansaitsemista tutkiva kokeilublogini on kai sammumispisteensä lähellä. Ainakin jos katsoo, miten vähän olen kirjoittanut tähän blogiin ja pariin muuhun blogiini tekstiä. Elämässä on ollut muitakin mielenkiintoisia projekteja, joten tämä on jäänyt taka-alalle.

Passiivista tuloa internetistä
Netissä kotisivulla ja blogilla ansaitsemisesta  käytetään joskus termiä passiivinen tulo (passive income). Itselläni toukokuun tuotot ovat olleet nimensä mukaisesti tällaista tuloa. Tuo termi on hieman väärä, sillä passiivinen tuotto vaatii aktiivista aikaisempaa toimintaa. Blogi on pitänyt kirjoittaa aikaisemmin, vasta sen jälkeen voi tulla "passiivista tuloa".

Jotkut ovat seuranneet kokeiluani pitemmän aikaa. Kehityskaari on nähtävissä blogihistoriasta. Alussa oli todella kiva saada ensimmäinen euro täyteen, sitten 10 euroa. Sadan euron kuukausitulo oli jo suuri askel menestykseen! Keskimääräiset tulot viimeisen puolentoista vuoden aikana ovat olleet noin 300 euroa kuukaudessa. Mitään suurta harppausta ylöspäin ei ollut. Ehkä tämä kirjoittelun vähyys johtuu myös siitä: tämä ei ollutkaan mikään kultakaivos.

Tienaa enemmän kuin minä!
Mieltä silti lämmittää se, että saa ansaittua muutaman satasen aina ylimääräistä. Toinen ilahduttava asia on se, että olen tuottanut iloa toisille. Monet ovat ryhtyneet kokeilemaan samaa kuin minä. Ja useat heistä ovat päässeet tienaamaan paljon suurempia tuloja. Hienoa!

Mistä rahaa?
Ensimmäinen asia haavematkallani kohti el-Doradoa oli liittyminen Google AdSensen kanssa. Ensimmäisessä blogissa piti odottaa viikkoja ennen kuin joku napsautti mainosta ja sain ensimmäiset sentit tililleni! Myöhemmin AdSense tuotti kohtuullisesti. Mutta kuten tuloistani voi päätellä tämäkään ei ollut mikään kultakaivos.

Tämän jälkeen luin netistä, että blogiin ja kotisivulle voi asettaa mainoksia niin sanottujen kumppanuusmarkkinointiohjelmien kautta. Kumppanuus viittaa kolmen toimijan kumppanuuteen: minä, liikeyritys ja mainoksia tarjoava palvelu. Olemme kumppaneita, sillä minä laitan liikeyrityksen (esim. Ikaalisten matkatoimisto) mainoksia sivulleni/blogiini. Saan mainokset html-koodina tätä tarkoitusta varten perustetusta palvelusta (esim. TradeTracker). Kun joku ostaa Ikaalisten matkatoimiston matkan sivullani olevan mainoksen kautta, saan provisiota 4 euroa ( turhan pieni provisio esim. 400 euron matkasta!). TradeTracker hoitaa rahat tililleni. Minun tehtäväkseni jää vain mainoskoodin liittäminen.

Kokeile ilmaiseksi!
Jos kuulostaa vaikealta, kannattaa käydä tutustumassa TradeTrackerin sivuun. Rekisteröinti palveluun on ilmaista. Tarvitset kotisivun tai blogin.  Sieltä saat lisätietoja rahan ansaitsemisesta. Toinen johon kannattaa rekisteröityä on TradeDoubler.

Blogituotot huhtikuussa 2012 olivat 352 euroa. Hieman tultiin viime kuukauden tuloksesta alaspäin. Mutta tulot ovat silti hieman keskimääräistä parempia.  Ei näillä tuloilla vielä itseään elätä. Onneksi on vielä työpaikka tallella.

Tulikin mieleeni, että moni työttömäksi joutunut on kuulemma alkanut tienaamaan itselleen rahaa juuri tällä tavalla. Työntekijät ovat oman alansa ammattilaisia. He kirjoittavat ammattilaisuuteensa liittyvää blogia ja laittavat sinne mainoksia. Tästä on monta hyötyä. Työtön pysyy aktiivisena ja ylläpitää ainakin teorian tasolla ammattitaitoaan. Lukijat voivat hyötyä teksteistä. Ja työtön voi tienata hieman rahaa.

Jos sinulla on jo blogi tai kotisivu, mene tutustumaan TradeTrackeriin tästä:
TradeTracker
 
Sieltä saat useiden firmojen mainoskoodeja, joita voit laittaa sivullesi. Kun joku ostaa tuotteen sivustollasi olevan mainoksen kautta saat siitä provisiota. Provision suuruudet selviävät sivulla.

Jos sinulla ei ole blogia, perusta ilmaiseksi Blogger -blogi. Sinne on helppo sijoittaa mainoksia.

Menestystä kokeiluusi!

ps. Jos tästä blogista on ollut sinulle jotain hyötyä, laitathan linkin jonkun blogitekstisi sekaan osoittamaan tälle sivustolle!

sunnuntai 3. kesäkuuta 2012

Pienimuotoista rahan ansaitsemista verkossa - huhtikuu 2012 - tulos 410 euroa

Rahaa netistä -projekti jatkuu. Tosin aika passiivisena. Työkiireiden takia en ole ehtinyt pariin kuukauteen kirjoittaa ja päivittää juuri mitään. Tämä kokeilu on kyllä osoittanut, että netin avulla voi ansaita taskurahaa ja joku varmaan pääsee tienaamaan itselleen palkkarahatkin.

Tarvitaan kiinnostusta aiheeseen, blogi tai kotisivu sekä halua kirjoittaa. Nämä kaikki ovat tärkeitä. Sitten blogiin/nettisivulle sijoitetaan mainoksia (esimerkiksi Google AdSense, TradeTracker, TradeDoubler).

Todellakin elämän muut kiireet painavat niin paljon päälle, että en tiedä kauanko jaksan tätä blogia päivittää. Toivottavasti tästä on ollut sinulle hyötyä. Ainakin jotkut ovat kertoneet, että tämä on ollut lähtölaukaus heidänkin rahantienausmatkalle. Hyvä näin. Internetissä riittää rahaa kaikille jaettavaksi! Tämä nettibusiness tulee varmaan vielä kasvamaan, joten tilaa on.

Jos olet aloitteleva bloggaaja tai sinulla on jo blogi, johon haluat laittaa mainoksia ansaitsemismielessä, annan sinulle muutaman omasta kokemuksestani nousevan vinkin.
  • Blogger -blogi tarjoaa ilmaisen ja hyvän välineen tienaamiseen. Wordpress.com -blogiin mainoksia ei voi laittaa. Itse aloitin aikoinaan WordPressillä. Blogialusta on ihan hyvä, mutta mainoksia sinne ei saanut. Bloggeriin mainosten lisääminen on helppoa. 
  • Kirjoita aiheesta, joka kiinnostaa sinua. Sinulla tulee olla sanottavana jotain enemmän kuin keskivertokirjoittajalla. 
  • Kirjoita aiheesta, joka kiinnostaa lukijoita. Ilman lukijoita, blogisi ei menesty ja rahaa ei tule. 
  • Kirjoita säännöllisesti. Google tykkää siitä säännöllisesti päivitetystä blogista ja nostaa sen hakutuloksissa korkeammalle. Tämä blogi ei ole ollut hyvä esimerkki tästä. 
  • Laita sivullesi aiheeseen liittyviä mainoksia. Esim. TradeTrackerissa erilaisia mainoksia on jo aika paljon. Lukijat ja raha alkaa tulemaan pikkuhiljaa. Ellet sitten keksi jotain jytkyä, joka tuo lukijat heti blogiisi. 
  • Tarjoa lukijoille jotain, mikä heitä innostaa ja saa heidät toimimaan. Tämä blogi käsittelee rahan ansaitsemista. Kukapa ei haluaisi saada lisää rahaa! Tällaisia ihmisiä kiinnostavia aiheita on paljon (terveys, ruoka, harrastukset, matkailu jne). Toivottavasti löydät omasi. 

Tässä lyhyesti muutama vinkki. Lisää bloggausvinkkejä tai tietoa rahan ansaitsemista löydät tästä blogista.

Ja ne huhtikuun 2012 bloggaamistuotot. En juurikaan päivitellyt blogejani. Silti tulos oli yllättävän hyvä. Tienasin blogeilla noin 410 euroa. Liity ilmaiseksi TradeTrackeriin. Kokeile itse, paljonko voit ansaita blogiisi laitetuilla mainoksilla: TradeTracker

maanantai 2. huhtikuuta 2012

Blogilla voi tienata!

Ansaitse rahaa kotona! 36-vuotias kahden lapsen isä on päättänyt ansaita elantonsa kotoa käsin. Hän esittelee nettisivullaan useita tapoja ansaita rahaa kotiseinien sisäpuolella työskennellen.

Hän kirjoittaa artikkelissaan "Usko pois - blogilla voi tienata!", että rahan ansaitseminen bloggaamalla on kasvusuunnassa.  Hän on huomannut saman kuin minä: muutaman satasen lisätulot ovat helppo hankkia. Elantonsa hankkiminen blogia kirjoittamalla onkin jo paljon hankalampaa.

Blogissa esitellään erilaisia blogialustoja. Kirjoittaja päätti blogata Blogger -alustalla. Se on Googlen oma palvelu, joka varmasti tarjoaa hyvää palvelua jatkossakin. Lisäksi Bloggeriin on todella helppo liittää AdSense -mainoksia.

Blogi kertoo, miten päästä rahan ansaitsemisessa liikkeelle. Hän antaa myös käytännön vinkkejä bloggaajalle. Käy tutustumassa, miten rahaa voi ansaita lisäämällä mainoksia blogiin. Yksi hyvä väline tähän on TradeTracker: Hyvä palvelu rahan ansaitsemiseksi. Liittyminen on ilmaista. Tarvitset kotisivun tai blogin.


100 tekstiä rahan ansaitsemisesta internetisstä

Rikastuminen kiinnostaa monia. Myös minua se on kiinnostanut. Siksi perustin myös tämän blogin heinäkuussa 2010. Eli tämä on ollut kohta kaksi vuotta toiminnassa.

Tämä on blogini 100, kirjoitus. Jaan tunnelmia matkan varrelta.

Historiaa
Selailin 99 aikaisempaa blogiani. Paljon olen unohtanutkin siitä, mitä tuolloin kirjoitin. Tässä joitakin poimintoja matkaltani "menestykseen".

Blogin aloittaminen 23.7.2010
Muistan, että olin mökillä. Ja olin lukenut amerikkalaisista kavereista, jotka tienaavat bloggaamalla rahaa. Ajattelin, että ehkä minäkin. Blogaaminen ei ollut minulle aivan uutta, olin pitänyt blogia aiemminkin, mutta valitettavasti olin tuhonnut nuo blogit kun spammiä tuli ihan hirveesti. Luovutin.  Nyt kuitenkin näin bloggaamisen mahdollisuudet rahan ansaitsemismielessä. Olin pitänyt blogissani aiemminkin AdSensen mainoksia, mutta ne tuottivat vain muutamia senttejä. Kirjoitin vajaat kaksi vuotta sitten näin:
Otan tänään 23.7.2010 tämän blogin käyttöön. Kokeilutarkoituksessa. Tarkoitukseni on testata pystyykö tavallinen internetinkäyttäjä tienaamaan rahaa Adsense tai muilla mainoksilla.

Olen lukenut muutamasta kaverista, jotka tienaavat ihan kohtuullisia summia. Sitten on niitä, jotka sanovat laittavansa mainoksia sivuille, jotta saisivat kotisivun pyörittämisestä koituvat kulut takaisin.

Olen jo vähän aikaa kokeillut Googlen Adsense palvelua. Minulle on kertynyt tuloja kahdesta blogista melkein kolme (3) euroa! Katsotaan tienaako mainoksilla enemmän, kun ottaa rahan ansaitsemisen oikein tavoitteeksi.
Tässä vielä joitakin etappeja blogiuraltani:
Nyt olen tässä vaiheessa. Selvää on se, että suuri unelma siitä, että voisin elättää itseni blogia kirjoittamalla on aika kaukana! 

Välillä on ollut vaikeaa!
Alussa oli kova into, kun tienasin ensimäiset eurot. Oli hienoa saada viisi euroa täyteen, sitten 10, 50, 100 ja 200 euroa.  Ennätykseni on tuo 572,54 euroa.  Olisipa kasvu jatkunut yhtä hyvänä. Mutta ei, olen jämähtänyt näköjään pariin-kolmeen sataan euroon.

Bloggaamisessa tärkeää on kirjoittaa paljon tekstiä. Ja tekstin pitäisi olla samalla hyödyllistä lukijoille. Välillä motivaationi on ollut hukassa, silloin on ollut vain pakko kirjoittaa jotain. Mitään laadukasta ei ole syntynyt. Vain tekstejä lukijalle ja hakukoneelle!

Kertoako vai eikö kertoa?
Olen myös ajatellut, että en julkaise tulojani. Mutta koska koko blogini sai alkunsa siitä, että kerron muillekin tulokseni, päätin jatkaa tätä tapaa. Pelkään tietysti sitä, että joku ei tykkää näistä vaatimattomista tuloksistani ja yrittää tehdä tienaamisprojektini turhaksi. Kyllä kaveri siihen keinot keksii!

Tulot pitää kertoa myös verottajalle.Onneksi tuotoista voi vähentää bloggaamiseen liittyvät kulut. Lopusta maksetaan sitten veroa.

Suosituimmat kirjoitukset
Kerroin aikaisemmin tuloista. Tässä ovat tämän blogin suosituimmat kirjoitukset koko ajalta:
  1. Näin paljon Suomessa tienaa blogilla keskimäärin
  2. Miten liityn TradeTracker affiliate ohjelmaan?
  3. Voiko mainoksilla tienata 3000 euroa?
  4. Google AdSense tulot 70 euroa.
  5. TradeTracker ja TradeDoubler.
  6. Paljonko yhdellä AdSense klikkauksella voi ansaita?
Mitä olen oppinut?
Olen oppinut paljon. Ensinnäkin sen, että internet ei tarjoa helppoa tietä rikastumiseen. Se tarjoaa kyllä rajattomat mahdollisuudet. Varsinkin jos pystyy kirjoittamaan menestyvää blogia jollains uuremmalla kielellä. Jos sinulla on paljon sanottavaa, mieti aloittaisitko englanninkielisen blogin.

Olen oppinut mielettömän paljon netistä, blogeista,  kirjoittamisesta, hakukoneoptimoinnista sosiaalisesta mediasta ja bloggaamisesta.   Blogin kirjoittaminen on myös madaltanut kynnystäni kirjoittaa. Olen luonteeltani ujohko ilmaisemaan ajatuksiani. Blogin kirjoittaminen on ollut hyvä tapa ilmaista itseään.

Jotain yleisiä asioita bloggaamisesta: älä kirjoita kaikesta vaan valitse suppeahko aihe (sinun niche), joka on sinulle tuttu ja jossa olet jonkun tason asiantuntija. Asiantuntijuus on sitä, että tiedät asiasta enemmän kuin keskivertokansalainen. On tärkeää, että asia kiinnostaa sinua ja olet valmis kirjoittamaan siitä.

Kirjoita säännöllisesti ja persoonallisesti. Kirjoita sisältöä, joka saa muut linkittämään blogiisi.

Jos joku blogi ei lähde lentoon ja tuo menestystä, pohdi perustaisitko toisen blogin. Sen tulisi olla aiheesta, joka kiinnostaa sinua ja lukijoita.

Sinun on myös päätettävä haluatko laittaa blogiisi tai kotisivullesi mainoksia. Tämä on tärkeä päätös. Jotkut lukijat saattavat pettyä kun näkevät mainokset. Blogi on kuitenkin sinun blogisi ja voit tehdä sillä mitä haluat.

Tästä eteenpäin
Työt ovat haitanneet viimeisen vuoden aikana bloggamista tuntuvasti. En ole jaksanut olla aina asiasta innostunut. Siitä on tullut harrastus, johon palaan aina välillä kun siltä tuntuu. Tämä ei ole tietenkään kovin professionaalinen asenne bloggaamiseen. Mutta ei voi mitään. Näin mennään eteenpäin ja katsotaan, mitä seuraa ja missä olen silloin kun kirjoitan blogikirjoituksen numero 200.

Elättääkö blogin kirjoittaminen?

Aloin kirjoittaa tätä blogia, jotta voisin selvittää, voinko minäkin ansaita rahaa internetissä. Olinhan lukenut joistakin amerikkalaisista kavereista, jotka tienaavat blogia kirjoittamalla - ja toisia bloginkirjoittajia opettamalla - suuria summia rahaa.

Kokeilu on osoittanut, että rahan ansaitseminen ei ole helppoa. Helppoa on lähteä liikkeelle. Tarvitse blogin tai kotisivun. Blogi on helppo perustaa esimerkiksi ilmaiseen blogger.com -palveluun. Sen jälkeen kirjaudut Googlen AdSense -palveluun ja kumppanuusmarkkinointi firmoihin (esim. TradeDoubler ja TradeTracker). Näistä saat mainoksia, joita voit sijoittaa blogiisi. Tarvitset siis kaiken lisäksi päätöksen, että haluat muuttaa blogisi osoittain kaupalliseksi.

Varmasti jotkut tienaavat bloggaamisella paljon. Suuri osa muotibloggaajista ja vastaavista saa erilaisia tuotteita bloginsa vuoksi. Mutta bloggaaminen tuottaa myös rahaa. Minulla ansiot ovat olleet 200-400 euroa kuukaudessa. Kokeilu on siis osoittanut, että ainakaan minä en pysty elättämään itseäni blogia kirjoittamalla. Tais sitten pitäisi löytää ne sopivat, ihmisiä ja itseäni kiinnostavat aiheet, joissa liikkuu paljon rahaa ja josta ei silti kirjoiteta!

Blogin tuotto maalikuussa 2012
Tuloni blogeistani maaliskussa olivat 338,12. Tästä pitää vielä vähentää bloggaamiseen liittyvät kulut sekä mahdolliset verot. Parempiakin päiviä on siis nähty. Mielenkiintoista, että pääsin paremmille tuloille silloin pari vuotta sitten kun aloin tekemään tätä hommaa.

Olen käyttänyt rahan ansaitsemiseen kolmea mainosmenetelmää: AdSense, TradeTracker ja TradeDoubler. Keskimmäisestä saat lisätietoja tästä.

Bloggaaminen on hyvä tapa saada äänensä kuuluville, pitää päiväkirjaa sekä vaikuttaa ympäröivään maailmaan. Se on joillekin myös tapa hankkia taskurahaa. Tässä blogissa minä olen kertonut omasta tutkimusmatkastani rahan tienaamiseen blogin avulla. Internet ei ole vielä avannut minulle kultakaivoksiaan.

sunnuntai 1. huhtikuuta 2012

Tuleeko ihminen onnelliseksi, jos hän tienaa rahaa bloggaamalla

Kirjotan blogia, jotta saisin rahaa? En aivan. Mutta kyllä raha on tärkeä motivaattori myös bloggaamisessa.

Tekeekö raha onnelliseksi? Tällaista kyseltiin Taloussanomien artikkelissa. Maailman tiedeyhteisössä on puhuttu paljon onnellisuustutkimuksesta ja jopa onnellisuuden taloustieteestä (happiness economics).

Tutkimukset osoittavat sen, minkä moni ymmärtää ilman tutkimuksiakin: ne jotka käyttävät rahaa toisten hyväksi ovat onnellisempia kuin ne, jotka käyttävät rahansa itsensä hyväksi.

Ihan mielenkiintoinen uutinen. Jos minä tienaan rahaa blogia kirjoittamalla (kuten olet ehkä täältä lukenut rahan ansaitseminen ei minulta oikein onnistu - viime aikoina tulot ovat olleet vain pari kolme saataa kuukaudessa), mitä haluan tehdä tällä rahalla. Jos käytän sen itseäni varten, olen vähemmän onnellinen? Onko siis parasta lahjoittaa raha heti pois hyväntekeväisyyteen, jos se tekee minusta onnellisemman.

Tätä jäin miettimään. Ajattelin kirjoittaa tämän kirjoituksen maaliskuun 2012 tuloistani, mutta TradeDoublerin sivusto on jumissa enkä saa sieltä tulosraporttia ulos. Toivottavasti huomenna sitten. Onneksi suunta on hieman ylöspäin. Ansaitsen internetissä kuitenkin liian vähän!

Kokeile rikastumista!   (ilmaiseksi!)
Haluatko sinä kokeilla internetissä rikastumista? Onko sinulla blogi (esimerkiksi bloggerissa) tai kotisivu? Haluatko ansaita taskurahaa? Haluatko laittaa blogiisi mainoksia? Jos vastasit myöntävästi ainakin yhteen kysymykseen, suosittelen että tutustut TradeTrackeriin, ohjelmaan joka tuo minullekin rahaa. Helppo käyttää. Rekisteröidy ja tienaa heti hieman bonuseuroja!

Lue lisää rahan ansaitsemisen mahdollisuuksista:

lauantai 3. maaliskuuta 2012

Blogin kirjoittaminen ja rikastuminen

Tänään taas olen ollut innokas bloginkirjoittaja! Pitkästä aikaa tuli innostus hieman kirjoitella ja yrittää taas kokeilla rahan ansaitsemista blogia kirjoittamalla.

Viisaat ja menestyvät bloggaajat sanovat, että säännöllinen kirjoittaminen on tärkeää blogin menestymisen kannalta. Siksi suurin osa suosittelee kirjoittamista joka päivä. Minulla bloggaminen on ollut viime aikoina hyvin epäsäännöllistä. Google ei varmaan tykkää siitä!

Onneksi rahaa on hieman tullut passiivisuudesta huolimatta. Ei kai blogin avulla rikastumista (jos laittaa blogiin mainoksia) suotta nimitetä passiivisen tulon hankkimiseksi. Tottakai blogin kirjoittaminen on aktiivista, mutta raha mainoksista tulee sitten passiivisesti. Sen jälkeen kun olet laittanut kirjoituksen blogiisi tai kotisivullesi, se voi alkaa tuottaa rahaa.

Tätä minäkin olen kokeillut ja laittanut mainoksia blogiin, jotta selviäisi miten helposti blogia kirjoittamalla voisi rikastua. Ei ole vielä onnistunut. Keskimääräiset kuukausituloni ovat olleet noin 300 euroa. Ja tästä pitää maksaa vielä verot!

"Rikastuminen" on tapahtunut pääasiassa kahta mainoskanavaa käyttämällä. Minulla on ollut sivulla Google AdSense -mainoksia. Voit kirjautua Googlessa itsekin AdSensen käyttäjäksi ja sijoittaa mainoksia blogiisi. Toinen tulonlähde on ollut TradeTracker -kumppanuusmarkkinointi. Kun liityt tähän, saat mainoskoodeja, joita voit laittaa blogiisi tai kotisivulle. Tämä on erittäin helppoa jos sinulla on blogi Bloggerissa.  Tutustu, lue lisää ja rekisteröidy TradeTrackerin käyttäjäksi täällä (laita mainos blogiisi ja kokeile onnistuuko rikastuminen):


torstai 1. maaliskuuta 2012

Tulot, jotka ansaitsin blogeilla helmikuussa 2012

Taas on kuukausi vierähtänyt ja on aika katsoa, paljonko ansaitsin rahaa helmikuussa 2012. Blogia kirjoittamalla. Ne, jotka ovat blogiani seuranneet muistavat, että perustin tämän blogin kokeillakseni, voiko internetissä ansaita rahaa.

Olin lukenut amerikkalaisia blogeja, joissa kerrottiin, miten bloggaamalla voi rikastua. Lähdin hetken mielijohteesta, kesäloman keskivaiheilla kesällä 2010 kokeilemaan, voisiko rahan ansaitseminen onnistua minun kohdallani. Perustin tämän blogin ja pari muuta blogia.

Meni muutama viikko ja olin ansainnut jo euron, jonkin ajan päästä kuukausitulot olivat jo 5 euroa kuukaudessa. Ilo oli ylimmillään kun saavutin 50 euron kuukausitulot. Tai kun 100 euroa tuli tienatuksi. Keskimääräiset tulot ovat olleet vähän alle 300 euroa kuukaudessa. Ei tästä ammattia saa itselleen. Ainakaan minä. Enkä varmaan haluaisikaan.

Viime aikoina olen ollut passiivinen bloggaaja. Silti on kiva nähdä, että blogissa olevat mainokset tuottavat rahaa hitaasti mutta varmasti. Olen käyttänyt kolmea rahan ansaitsemisvälinettä: Google AdSense, TradeTracker ja TradeDoubler.

Tulot helmikuussa 2012 
Helmikuun tulot mainoksia blogissa näyttämällä oli 289,62 euroa. Tästä otetaan sitten vielä verot pois.

Tienaa kotonasi rahaa internetissä 
Laita sinäkin mainoksia kotisivullesi tai blogiisi. Lisäohjeita saat klikkaamalla alla olevaa kuvaketta (TradeTracker):

sunnuntai 29. tammikuuta 2012

Blogin lukijamäärän kasvu - hidasta mutta varmaa - katso tilasto

Jokainen bloggaaja toivoo, että hänellä on lukijoita. Ne, jotka haluavat tienata blogia kirjoittamalla toivovat, että nämä lukijat toisivat myös rahaa. Rahan ansaitsemiseen on monenlaisia keinoja. Mutta selvää on se, että ilman lukijoita ei tule rahaa.

Toisaalta suurikaan lukijamäärä ei vielä takaa sitä, että blogi alkaa tuottamaan. Tarvitaan kaksi asiaa. Ensinnäkin blogi, jossa on paljon kävijöitä. Toiseksi, kekseliäisyyttä löytää tapa tai tavat muuttaa kävijävirta rahavirraksi. Tässä voi olla apuna blogissa olevat mainokset, joissa myydään tuotteita, joita lukijat tarvitsevat (tai luulevat tarvitsevansa). Tämä lienee yleisin tapa. Voit myös "myydä itseäsi". Oman osaamisen markkinointi voi poikia hyviä työtilaisuuksia ja verkostoitumisen mahdollisuuksia. Yritä päästä guruksi omalla alallasi. Tämä tarkoittaa, että sinun pitää blogata nimelläsi.

Blogi kasvaa - hitaasti mutta varmasti 
Perustin tämän blogin selvittääkseni, voiko netissä ansaita rahaa. Olin lukenut joitakin amerikkalaisia blogeja, joiden kirjoittajat olivat päässeet huipputuloihin kertomalla toisille, miten rikastua blogia kirjoittamalla. Helpon kuuloista. Moni haluaisi tehdä vastaavaa, mutta siivet eivät kanna.

Miljoonatuloihin yltää muutamat. Silti suuri joukko bloggaajia elättää itsensä netissä. Varmaan myös joku suomalainen.

Omat siipeni eivät ole kantaneet menestykseen. Riippuu tietysti siitä, miten menestys määritellään. Keskimääräiset tuloni ovat olleet noin 400 euroa kuukaudessa. Liian vähän, jotta ryhtyisin tällä hetkellä vain bloggaajaksi. Olen saanut rahaa mainosten avulla. Tällä hetkellä suosikkini on TradeTracker, josta saan mainoksia, joita voin liittää blogeihini. Monikko siksi, että minulla on useampia blogeja. Kokeilen, mikä voisi menestyä.

Tutustu TradeTracker -palveluun tästä. Sieltä saat ilmaiseksi mainoksia blogiisi tai kotisivulle. Voit alkaa rahan ansaitsemisen:

 Blogin kävijämäärän kasvu 
Tässä on tämän "Rikastu netissä. Mainoksilla (paljon) rahaa?" -blogin kävijämäärästä kertova kaavio. Tarkat luvut olen jättänyt pois. Mutta keskimääräinen päiväkävijämäärä on ollut alle 100 kävijää.
Tässä ei ole mitään suurta aihetta juhlimiseen. Toisaalta asia ei ole mennyt aivan surkesti. Bloggaaminen on muuttunut minulle harrastukseksi, on kiva kirjoittaa välillä juttuja, pohtia rahan ansaitsemista ja markkinointia, lukea toisten ihmisten blogeja, kommentoida, toivoa että joku kommentoi blogia tai laittaa linkkejä blogiin. Internet on oma kiehtova ja salaperäinen maailmansa.

Kerro, miten sinulla menee 
Tästä jatketaan ja katsotaan, mihin tämä harrastus vie. Jos sinäkin haluat ansaita rahaa blogilla, kerro itsestäsi ja siitä, miten olet onnistunut lisäämään kävijämäärää, miten olet markkinoinnut blogiasi ja miten saanut lisätuloja netistä. Mainosta myös blogiasi kommenttikentässä.

Täältä saat ilmaiseksi mainoksia blogiisi: 

Kotisivut kotisivukoneella helposti

Kotisivukoneella on menossa mainoskampanja. Ja ihan hyvä sellainen. Tarkoitus on kertoa, että kotisivun tekeminen on helpppoa. Ja se on helppoa sillä kotisivukone ohjaa sivuston tekemisessä.

Jos suunnittelet kotisivuja internettiin, kannattaa tutustua kotisivukoneen kampanjaan.

Nyt kotisivun tekemistä voi kokeilla kaksi viikkoa ilmaiseksi. Myös verkkokaupan perustaminen onnistuu helposti.

Jos haluat ansaita rahaa netissä, kokeilepa miten se onnistuu tekemällä kotisivut tämän ohjelman kanssa. Kokeile kotisivukonetta ilmaiseksi: